På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Yrityspaneeli

Eurooppalaisen yrityspaneelin (European Business Test Panel, EBTP) avulla Euroopan komissio kerää yrityksiltä suoraa palautetta komission esittämistä lainsäädäntöehdotuksista tai aloitteista, joilla todennäköisesti on vaikutusta yritystoimintaan.

 

Eurooppalaiseen yrityspaneeliin kuuluu noin 3 600 eri kokoista ja eri aloilla toimivaa yritystä kaikkialta EU:sta. Suomalaisia yrityksiä paneeliin kuuluu noin sata. Eurooppalaisen yrityspaneelin jäseniksi valittujen yritysten tehtävänä on vastata online-kyselyihin, joita Euroopan komissio lähettää niille säännöllisin väliajoin. Online-kyselyjen ansiosta kuuleminen on nopeaa ja tehokasta. Kuulemisen tulokset ovat sekä paneelin jäsenten että poliittisten päättäjien käytettävissä pikimmin.

 

Liity Eurooppalaisen yrityspaneelin jäsenyritykseksi!

Eurooppalaisen yrityspaneelin jäsenyritykset saavat jo varhaisessa vaiheessa tietoja keskeisistä poliittisista kysymyksistä, joista keskustellaan EU:n tasolla ja jotka voivat vaikuttaa yritysten toimintaan. Eurooppalaisen yrityspaneelin kautta yrityksellä on ainutlaatuinen tilaisuus ilmaista näkemyksensä uusien ehdotusten mahdollisista myönteisistä ja kielteisistä puolista. Yritykset voivat ilmoittaa, missä määrin kyseiset ehdotukset oletettavasti lisäävät tai vähentävät kustannuksia, hallinnollisia rasitteita ja byrokratiaa tai kohentavat yritysten toimintaympäristöä. Nämä näkemykset otetaan mukaan poliittiseen päätöksentekoprosessiin.

 

Online-kyselyt kyselyjä lähetetään yrityspaneelin jäsenille noin 6–8 vuodessa. Kyselyissä käsitellään toimenpiteitä, joilla voi olla merkittävä vaikutus yritystoimintaa Euroopassa. Kyselyihin vastaaminen on helppoa ja vastaaminen onnistuu yhteisön virallisilla kielillä. Kyselyyn vastaamiseen kuluu aikaa noin 15–20 minuuttia. Luottamuksellisuuden varmistamiseksi vastaustiedot aggregoidaan, jolloin vastauksen antaneita yksittäisiä yrityksiä ei voida jäljittää.

 

Jäsenyys on vapaaehtoista. Yritysten odotetaan osallistuvan kuulemisiin aktiivisesti.

 

Yrityspaneeliin rekisteröityminen onnistuu Eurooppalaisen yrityspaneelin virallisilla sivuilla, jonne on koottu tarkempia tietoja paneelista. Ilmoitathan kansalliselle koordinaattorille rekisteröitymisestäsi.

Eurooppalainen yrityspaneeli


Tietoa online-kyselyistä

Eurooppalaisen yrityspaneelin virallisille sivuille on koottu tarkempia tietoja tulevista, käynnissä olevista ja päättyneistä EBTP:n online-kyselyistä.


Online -kyselyt


Yritystietojen päivitys yrityspaneelissa

Tieto yrityspaneelin kyselyistä lähetetään rekisteröitymisen yhteydessä ilmoitetun yhteyshenkilön sähköpostiosoitteeseen. On tärkeää, että jokainen paneeliin osallistuva yritys ilmoittaa kansalliselle koordinaattorilleen yhteyshenkilön ajantasaiset yhteystiedot sekä muut yritykseen liittyvät tiedot (esim. muutokset yrityksen koossa tai toimialassa), jotta yrityspaneelin yritystiedot pysyisivät ajantasaisina.

 

Jos yritys ei halua jatkaa paneelin jäsenenä, on siitä ilmoitettava oman maan kansalliselle koordinaattorille.


Sivua viimeksi päivitetty: 17.6.2010
Tulosta sivu

Lisätietoja

Eurooppalaisen yrityspaneelin kansallinen koordinaattori

 

Erityisasiantuntija Niina Hannonen

puh. 050 302 5349
etunimi.sukunimi@tem.fi