På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Namura Finland Oy

ILMOITUS KUULEMISESTA

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittaa, että Namura Finland Oy -yhtiön valtausoikeuden pidentämistä koskeva hakemus on tullut vireille 28.10.2008 ministeriöön. Kouvervaara 2-5, 7-10 ja 13 -nimiset valtausalueet sijaitsevat Oulun läänissä Kuusamon kaupungissa ja niiden pinta-ala on noin 376 ha. Namura Finland Oy:lle on myönnetty valtausoikeus kyseisille alueille 19.1.2007 ja nyt haetaan jatkoaikaa valtausoikeudelle. Hakija on pienentänyt valtausalueita alkuperäisestä noin 858 ha:sta. Haetuilla valtausalueilla otaksutaan esiintyvän mm. uraania, hopeaa, kultaa ja kuparia.

Mikäli hakemus täyttää kaivoslain (503/1965) ja muun lainsäädännön edellytykset, työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa valtausoikeuden voimassaoloaikaa hakemuksessa tarkoitetulla alueella tai sillä alueen osalla, johon ei ole valtauksen estettä.

Valtausoikeus tarkoittaa malminetsintään liittyvää tutkimusoikeutta ja antaa oikeuden suorittaa valtausalueella tutkimustyötä mahdollisen esiintymän laadun ja laajuuden selvittämiseksi. Tutkimustyö ja alueiden käyttö on rajoitettava niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen tutkimustyön tarkoituksen saavuttamiseksi.

Hakija on ilmoittanut suorittaneensa valtausoikeuden nojalla radon- ja lohkaretutkimuksia. Jatkotutkimuksina on tarkoitus tehdä kairauksia,  kaivantoja ja täydentäviä radonmittauksia.


Asiakirjojen nähtävilläolo

Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 1.7.–31.8.2009 välisenä aikana työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamossa, Aleksanterinkatu 4, 00170 Helsinki ja Kuusamon kaupungin kirjaamossa, Kaiterantie 22, 93600 Kuusamo sekä työ- ja elinkeinoministeriön kotisivuilla www.tem.fi/uraanivaltaushakemukset/namura.

Mielipiteiden esittäminen

Ennen asian ratkaisemista ministeriö varaa mahdollisuuden esittää mielipiteitä valtaushakemuksesta. Mielipiteitä voivat esittää ne, joiden oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, sekä muut, joiden elinympäristöön, työntekoon ja muihin oloihin asialla voi olla huomattava vaikutus.

Mielipiteet tulee lähettää kirjallisesti ministeriön kirjaamoon osoitteeseen: Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaivosasiat KaivNro 8123, PL 32, 00023 Valtioneuvosto tai sähköpostilla osoitteeseen kaivosrekisteri@tem.fi.

Mielipiteet tulee jättää viimeistään 31.8.2009.

Sivua viimeksi päivitetty: 29.6.2009
Tulosta sivu

Namura Finland Oy:n hakemukset

Kouervaara 2-5, 7-10 ja 13