På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet: Työ

18.1.2016 13.28

Raportti ehdottaa muutoksia vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluihin

Vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluita tulee kehittää ja niiden järjestämisvastuuta selkeyttää. Palvelujen järjestämisvastuun siirtoa valtiolta kunnille voitaisiin kokeilla muutamilla alueilla. Näin ehdottaa asiaa selvittänyt valmisteluryhmä, joka luovutti raporttinsa oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin vetämälle hankkeen johtoryhmälle 18.1.2016.

 

Ministeri Lindström on tyytyväinen valmisteluryhmän työhön.

 

– Hallitus linjaa mahdollisesta kokeilusta myöhemmin. Asia liittyy myös aluehallintouudistukseen, josta hallitus tekee linjauksen tammikuun 2016 loppuun mennessä. Jos julkiset työvoima- ja yrityspalvelut päätetään siirtää itsehallintoalueille, se vaikuttaa myös mahdollisen kokeilun toteuttamiseen, ministeri Lindström sanoo.

 

Vaikeimmin työllistyvillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat saaneet vähintään 200 päivää työmarkkinatukea työttömyyden vuoksi. Lisäksi ryhmään kuuluvat sellaiset vähemmän kuin 200 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneet henkilöt, jotka ovat ennen työmarkkinatukea saaneet enimmäismäärän työttömyyspäivärahaa.

 

Kokeilu parantaisi palveluja

 

Valmisteluryhmän mukaan kokeilu tarjoaisi mahdollisuuden arvioida järjestämisvastuun siirron vaikutuksia. Kokeilun vaikutusten perusteella voitaisiin arvioida sitä, tulisiko vaikeimmin työllistyvien työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtää kunnille koko Suomessa. Kokeilu toteutettaisiin 4–5 alueella, jotka muodostuisivat yhteensä enintään 30 erikokoisesta eri puolilla maata sijaitsevasta kunnasta. Kokeilu ajoittuisi vuosille 2017–2019. Kokeilualueet järjestäisivät kaikki vaikeimmin työllistyvien työvoima- ja yrityspalvelut ja hoitaisivat työttömyysturvaan liittyvät tehtävät.

 

Kokeilulla vastattaisiin nykyistä paremmin vaikeimmin työllistyvien palvelutarpeisiin. Kokeilu tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kehittää palveluja ja yksinkertaistaa palvelujärjestelmää. Tällä hetkellä osa kunnista kokee valtion ja kuntien työnjaon työllistymisen edistämisessä epäselväksi. Nykyisin valtio järjestää työvoima- ja yrityspalvelut ja kunnat työllistymistä tukevat sosiaali- ja terveyspalvelut, minkä lisäksi kunnat tuottavat omaehtoisesti työllisyyspalveluja.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi valmistelussa oli mukana sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Suomen Kuntaliiton sekä kuntien ja TE-toimistojen edustajia. Selvitys liittyy hallituksen kärkihankkeeseen työvoimahallinnon uudistamisesta.

 

Selvitys on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla tiedotteen liitteenä. Selvitykseen sisältyy Kuntaliiton eriävä mielipide.


Raportti 14 1 2015 (pdf) (824.1 KB)

Kuntaliiton eriävä mielipide 14012016 (pdf) (15.8 KB)


Lisätiedot:

hallitusneuvos Päivi Kerminen, TEM, puh. 050 396 0141 (valmisteluryhmän puheenjohtaja)


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 12.2.2016
Tulosta sivu

Liity postituslistalle