Kuluttajan talous
Enempää ei voi kuluttaa kuin on rahaa. Kun laskee yhteen omat nettotulot - esimerkiksi palkan, palkkiot, eläkkeen, pääomatulot, lapsilisät, asumistuen, työmarkkinatuen tai opintorahan – tietää rajan, jonka voi käyttää menoihinsa velkaantumatta. Menoja selvitettäessä tulee muistaa myös velat.
Jos on maksuvaikeuksia tai jos velkojen hoito on ajautunut kriisiin, asiaan kannattaa tarttua heti.
Välttämättä ei tarvitse tinkiä elämän laadusta. Menojen karsimispakko ei automaattisesti merkitse esimerkiksi siirtymistä huonompaan tai yksipuolisempaan ruokaan.
Raha-asioiden suunnittelu voi itse asiassa auttaa asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Kulutuksen vähentäminen on monelle myös eettinen valinta, joka ottaa huomioon myös ympäristön ja kestävän kehityksen tarpeet.
Vippaaminen tai luotolla ostaminen eivät lisää tuloja. Ne ovat menoja, jotka täytyy maksaa myöhemmin tuloilla.
Linkkejä oman talouden hallintaan:
Ohjeita talouden suunnitteluun, maksamiseen ja velkojen hoitoon (Kuluttajavirasto)Perusopas kodin talouden hallintaan. Helppokäyttöiset sähköiset sekä tulostettavat käsin täytettävät budjetti- ja kirjanpitolomakkeet (Martat)Kelan tietoja sosiaaliturvastaValtti – tietosuora nuorten talouteen. Käytännön tietoa ja neuvoa nuorten elämän- ja taloudenhallintaan (Suomen Kuluttajaliitto)Talousaapinen. Opettele oman talouden ABC. Vinkkejä taloustiedon perusteista (Suomen Kuluttajaliitto)Kalliit kulissit: Tietoa oman talouden suunnitteluun sekä oppimateriaalia












