Saaristopolitiikka
Saaristopolitiikka on Suomen vanhimpia aluepolitiikan osia. Hallitus asetti jo vuonna 1949 pitkäaikaisen komitean selvittämään saaristoasioita. Vuonna 1961 saaristoasiain neuvottelukunta sai asetuspohjan ja vuonna 1981 säädettiin saaristolaki. Saaristopolitiikan keskeinen työväline on saaristo-ohjelma.
Saaristolaki velvoittaa valtion ja kunnat toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristo käsittää ilman kiinteää tieyhteyttä olevien saarien lisäksi myös kiinteän tieyhteyden saaria sekä muita saaristomaisia vesistöjen pirstomia alueita, jotka olosuhteiltaan ovat saaristoon verrattavissa.
Saaristolaki velvoittaa kaikkia viranomaisia huomioimaan saariston erityisaseman toiminnassaan. Saaristokunnat ja saaristo-osakunnat saavat muun muassa saaristolisää kuntien valtionosuuksissa peruspalveluiden turvaamiseksi. Saaristolailla on ollut vaikutusta myös saaristoliikenteen kehittämiseen, saaristoalueiden tukialue- ja EU:n tavoitealueasemaan sekä maatalouden tukiin.
