EU:n valtiontukirekisteri ja tulostaulu
Valtiontukirekisteri kattaa kaikki komission yksittäisten valtiontukien tai tukiohjelmien hyväksymistä koskevat päätökset. Toistaiseksi rekisteristä löytyy vuoden 1998 jälkeen tehdyt komission päätökset.
Tulostaulun avulla jäsenvaltiot voivat puolestaan seurata sekä EU:n valtiontukien kokonaistilannetta että komission harjoittamaa valtion tukien valvontapolitiikkaa. Tulostaulu kuvaa muun muassa eri indikaattoreiden valossa harjoitetun valtiontukipolitiikan kehittymistä. Lisäksi se on keskustelufoorumi, joka mahdollistaa erilaisen aihealueeseen liittyvän lisäinformaation tarjoamisen muiden jäsenvaltioiden käyttöön. Tulostaulun hyödynnettävyys perustuu siten pitkälti myös jäsenvaltioiden omaan aktiivisuuteen relevantin tiedon tuottamisessa.












