På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Harmaan talouden torjunta

Harmaan talouden torjunta on yksi hallituksen kärkihankkeista. Työ- ja elinkeinoministeriön vetovastuulle kuuluvat toimet liittyvät työvoimavaltaisten alojen harmaaseen talouteen ja tilaajavastuulain uudistamiseen.

 

Työvoimavaltaisia toimialoja ovat esimerkiksi rakennusala, majoitus- ja ravitsemisala, kuljetusala, siivous- ja kunnossapitoalat, parturi- ja kampaamoala, kauneudenhoitopalvelut sekä yksityinen sosiaali- ja terveysala. Näistä työ- ja elinkeinoministeriön toimet liittyvät erityisesti rakennusalaan, majoitus- ja ravitsemisalaan sekä parturi- ja kampaamoalaan.

 

Harmaan talouden torjunta tuo paitsi lisää verotuloja myös tukee laillista yritystoimintaa, turvaa yritysten reilun kilpailun ja vahvistaa työllisyyttä. Harmaan talouden torjunta edellyttää viranomaisten lisäksi myös asiakkaiden ja työntekijöiden aktiivisuutta.

 

Hallitus antoi 19.1.2012 periaatepäätöksenä toimintaohjelman tehostetusta harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnasta. Toimintaohjelma koskee vuosia 2012–2015 ja se sisältää yhteensä 22 ministeriöille ja viranomaisille vastuutettua hanketta. Linkki periaatepäätökseen on sivun oikeassa laidassa.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön toimet koskevat seuraavia asioita:

Tilaajavastuulain uudistaminen

Työryhmä selvittää tilaajavastuulain uudistamistarpeita ja valmistelee tarvittavia lakimuutoksia. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön johdolla selvitetään, miten harmaan talouden torjunnassa tarvittavien rekisteritietojen saatavuutta voidaan parantaa niin, että yritykset voisivat nykyistä helpommin ja mahdollisesti maksutta saada käyttöönsä viranomaistietoja. Lue lisää

 

Kuitinantovelvollisuuden säätäminen

Kuitinantovelvollisuutta koskeva laki tarkoittaisi, että jatkossa yrittäjän olisi aina tarjottava myymästään tuotteesta tai palvelusta asiakkaalle kuitti. Lakiesitys on annettu eduskunnalle 28.3.2013. (HE 23/2013 vp).  Lue lisää

 

Käteispalkkojen kieltäminen

Selvitetään mahdollisuudet säätää lailla siitä, että palkka on elinkeinotoiminnassa maksettava työntekijän ilmoittamalle pankkitilille tai maksumääräyksenä työnantajan pankista.

 

Tyyppihyväksytyt kassakoneet ja työaikaseurannan laajempi hyödyntäminen

Työ- ja elinkeinoministeriö ja Verohallinto tekevät selvityksen kassakoneiden manipuloinnin yleisyydestä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä mahdollisuuksista torjua ohimyyntiä. Selvitetään vastaavanlaisen lainsäädännön tarve ja soveltuminen muilla käteistoimialoilla ja selvitysten pohjalta valmistellaan tarpeelliset säännökset velvollisuudesta käyttää ns. tyyppihyväksyttyjä kassakoneita. Selvitys tehdään vuoden 2013 aikana. Selvitetään yhteistyössä Verohallinnon kanssa, voidaanko nykyistä työaikaseurantaa hyödyntää valvonnassa harmaan talouden torjumiseksi.

 

Hankintalain uudistaminen

Hankintasääntelyä uudistetaan parhaillaan EU:ssa. Direktiiviehdotuksissa tilaajavastuun edistämiseksi verot ja muut lakisääteiset maksut laiminlyönyt tarjoaja olisi aina suljettava tarjouskilpailusta. Hankintayksikön olisi myös selvitettävä, että poikkeuksellisen alhainen tarjoushinta ei perustu tarjoajan verojen tai muiden maksujen laiminlyöntiin.

 

Tilaajavastuulain ja hankintalain muutokset rakennusalalla

Muutokset tulivat voimaan 1.9.2012. Muutosten mukaisesti tilaajan on rakennusalalla jatkossa pyydettävä alihankkijalta tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ja todistukset, vaikka sopimusosapuolen toiminta olisi vakiintunutta. Todistus tapaturmavakuutuksesta on lisätty selvitettävien asioiden joukkoon. Lain valvontaa on tehostettu ottamalla vakavammissa rikkomuksissa käyttöön korotettu laiminlyöntimaksu, joka on vähintään 16 000 euroa ja enintään 50 000 euroa. Lisäksi julkisen sektorin tilaajavastuun edistämiseksi hankintalakiin on lisätty säännös siitä, että kaikissa julkisen sektorin rakennusurakkasopimuksissa on lauseke työsuhteen vähimmäistyöehtojen noudattamisesta.

Tiedote 31.8.2012: Rakennusalan harmaata taloutta torjutaan: tilaajan vastuu laajenee ja veronumero käyttöön 1.9.

 

Harmaan talouden torjuminen parturi- ja kampaamoalalla sekä kauneudenhoitoalalla

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti tammikuussa 2012 työryhmän valmistelemaan erityisesti kirjaamattomien myyntitulojen eli ohimyynnin torjumiseksi tarpeellisia toimenpiteitä. Työryhmän toimikausi päättyi 29.6.2012.

Tiedote 3.7.2012: Työryhmä: Velvollisuus antaa kuitti torjuisi harmaata taloutta kauneudenhoitoalalla


Laaja yhteistyö

Periaatepäätöksen mukaisesti harmaan talouden torjuntaan osallistuvat myös valtiovarainministeriö, sisäasiainministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö, Verohallinto, Konkurssiasiamiehen toimisto, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Poliisihallitus, Tullihallitus sekä Valtakunnanvoudinvirasto.



Sivua viimeksi päivitetty: 6.5.2013
Tulosta sivu
Harmaa Talous banneri 191x145

           Kampanjasivusto