På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020

 

Työelämän kehittämisstrategian toimeenpano käynnistettiin

Miten Euroopan parhaaksi päästään?  Meillä on paljon hyvää tietoa, tutkimusta ja toimijoita työelämän kehittämiseksi. Työelämää parantavat toimet eivät ole vain aina todentuneet toiminnoiksi työpaikoilla. Meillä on paljon hyviä työpaikkoja, mutta valitettavasti myös niitä, joissa ei vielä kaikkia mahdollisuuksia ole otettu käyttöön. Nyt työelämän parantamiseen on mahdollista saada tukea ja tietoa keskitetysti.

Työelämän kansallinen yhteistyöhanke haluaa ottaa sateenvarjohankkeena siipiensä suojaan eri toimijoiden työn. Tarkoituksena ei ole tehdä toimijoiden työtä, vaan koota eri toimijoiden työelämän tietotaito yhteen, jotta työpaikat entistä helpommin löytäisivät tuen omalle kehittämistyöllensä.

Työssä ovat aluksi mukana keskeiset kansalliset työelämätoimijat (so. työmarkkinajärjestöt, Työterveyslaitos, Työturvallisuuskeskus, Tekes, työsuojeluviranomaiset, ELYjen ihmiset, Työsuojelurahasto, Vates-säätiö, Suomen Yrittäjät,  ministeriöt). Myöhemmin mukaan voivat tulla muut yksittäiset työelämän kehittäjät erikseen sovittavin kriteerein.

Työelämätoimijat tukevat työpaikkoja niiden toimintatapojen kehittämiseksi, mutta ne eivät tee työtä työpaikkojen puolesta. Jokaisella työpaikalla työn tekemisen tavat on sovittava ja tehtävä itse, yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajien kesken.

Ihalainen 250Työelämän kansallinen yhteistyöhanke järjesti em. ydintoimijoilleen Kick off –tilaisuuden 15.4.2013. Käynnistämistilaisuudessa vahvistettiin toimijoiden sitoutumista hankkeeseen käymällä läpi toimijoiden laatimia yhteistyölupauksia. Tilaisuudessa sovittiin, että hanke on jatkossa nimeltään Työelämä 2020 -hanke. Hanketta johtaa työministeri Lauri Ihalainen ja hankejohtaja Margita Klemetti.

Seuraavat askelmerkit Työelämä 2020 -hankkeessa ovat mm. yhteistyölupausten tarkennus, alueverkostojen ja muiden hankesuunnitelman mukaisten tavoitteellisten verkostojen luominen, työelämän arvopohjan rakentaminen ja mittareista päättäminen.

Taustalla työelämästrategia

Työministeri Lauri Ihalaisen vetämänä valmistui toukokuussa 2012 työelämän kehittämisstrategia, jonka tavoitteena on parantaa työllisyysastetta, työelämän laatua, työhyvinvointia ja työn tuottavuutta. Työelämän kehittämisstrategia kuuluu pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan ja se on osa hallituksen kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistamisen painopistealuetta. Hallitus teki keväällä 2012 yleisistunnossaan periaatepäätöksen työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamisesta.  Samassa yhteydessä hallitus hyväksyi työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2020.






rss Ajankohtaista, työelämän kansallinen yhteistyöhanke

22.4.2013 Millainen on hyvä työelämä vuonna 2020? Osallistu keskusteluun

Millainen on hyvä työelämä vuonna 2020? Mikä saa sinut viihtymään ja pysymään töissä? Kerro oma mielipiteesi Facebookissa tai otakantaa.fi-verkkosivustolla. Keskustelu on avoinna kaikille 16.6.2013 saakka.

Lue lisää


17.4.2013 Työelämä 2020 -hanke käynnistyi erinomaisessa yhteistyössä

Työelämä 2020 -hankkeella on kunnianhimoinen ja innostava tavoite, ”Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020”. Hankkeen voima on lukuisten eri toimijoiden yhteistyössä. Seuraava askel on tavoittaa työpaikat.

Lue lisää


15.4.2013 Suomen työelämästä Euroopan parasta vuoteen 2020

Työelämä 2020 -hanke kokoaa työelämän kehittämiseksi tehtävää työtä yhteen ja tarjoaa työpaikoille apua ja välineitä. Laajassa yhteistyössä toteutettavan hankkeen tavoite on nostaa Suomen työelämä Euroopan parhaaksi seuraavassa seitsemässä vuodessa.

Lue lisää


8.3.2013 Tilannekatsaus helmi-maalikuu 2013

Työelämän kansallisen yhteistyöhankkeen tavoitteet ja toteutusmalli – 6.3.2013 pidetyn johtoryhmän eräitä linjauksia

Lue lisää


7.2.2013 Tilannekatsaus työelämän kansallisen yhteistyöhankkeen rakentamisesta tammikuu 2013

Ensimmäinen hankkeen johtoryhmän kokous pidettiin 30.1.2013, jossa käytiin lähetekeskustelu toimintasuunnitelmasta. Keskustelun pohjalta jatketaan toimintasuunnitelman työstämistä niin, että se on hyväksyttävissä 6.3.2013 pidettävässä johtoryhmän kokouksessa.

Lue lisää


1.1.2013 Hankejohtaja Margita Klemetti aloitti työnsä

Työelämän kansallisen yhteistyöhankkeen hankejohtaja Margita Klemetti aloitti työnsä 1.1.2013.

Lue lisää


18.12.2012 Tilannekatsaus työelämän kehittämisstrategian toimeenpanosta 18.12.2012

Työelämän kehittämisstrategia hyväksytty Valtioneuvostossa toukokuussa 2012. Visio = Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020. Strategia on luettavissa linkistä http://www.tem.fi/index.phtml?s=4698

Lue lisää



Sivua viimeksi päivitetty: 25.5.2013
Tulosta sivu
Tem logo

Lisätietoja

Hankejohtaja Klemetti, Margita


Työmarkkinaneuvos Harjunen, Pirjo


Erityisasiantuntija Jukka, Pirkko


Hankesuunnittelija Vainio, Anne


Ylitarkastaja Ismo Suksi, sosiaali- ja terveysministeriö 

Ylitarkastaja Päivi Bosquet, opetus- ja kulttuuriministeriö

Ohjelmajohtaja Nuppu Rouhiainen  Tekes