På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus

Työvoimapolitiikka tärkeämpää kuin koskaan

kompassiTyöministeri Lauri Ihalainen on käynnistänyt laajapohjaisen "Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus" - strategisen ohjelman. Ohjelman tavoitteena on määritellä, minkälaista työpolitiikkaa Suomessa tarvitaan jatkossa, jotta parhaalla mahdollisella tavalla vastataan työmarkkinoiden ja työelämän muutoksiin. 
 
Ohjelma on yksi pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman kärkihankkeista. Keväällä 2012 hallitus teki työpoliittisen periaatepäätöksen, jossa määriteltiin työpoliittiset linjaukset sekä työvoimapolitiikan sisällön ja rakenteiden kehittämisen suuntaviivat. Ne perustuvat analyyseihin, kansainväliseen vertailuun sekä laajapohjaiseen keskusteluun yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on edistää tuottavuutta työelämässä ja kehittää työmarkkinoita, joilta löytyy hyvää työtä ja osaavia tekijöitä.  
 

Suomen työmarkkinoiden toimivuus

Suomen asema kansainvälisessä työnjaossa muuttuu jatkuvasti, minkä johdosta muutokset elinkeinorakenteessa ja työmarkkinoillamme jatkuvat voimakkaina. Työmarkkinoiden hyvä toimivuus on avainasemassa, jotta ihmiset siirtyvät uuteen, entistä parempaan työpaikkaan, taloutemme kasvaa sekä kilpailukykymme ja hyvinvointimme paranee.    


Ohjelman tavoitteet ja painopisteet


Ajankohtaista

10.4.2013 Alueellisen liikkuvuuden väliraportti on ilmestynyt

Väliraportti sisältää yleiskatsauksen Suomen työmarkkinoiden toimintaan ja alueelliseen liikkuvuuteen. Raportin erityisteemana on asuntomarkkinat ja niiden rooli alueellisessa liikkuvuudessa. Raportti ei esitä toimenpidesuosituksia vaan käy läpi laajasti eri toimenpidevaihtoehtoja, joilla voidaan vaikuttaa asuntomarkkinoiden toimintaan ja edelleen alueelliseen liikkuvuuteen.

Lue lisää


23.1.2013 Työministeri kuuli tutkijoita hallitusohjelman puolivälitarkastelun alla

Työpoliittinen seminaari ”Missä mennään työllisyystavoitteiden suhteen” kokosi tutkijoita ja asiantuntijoita tarkastelemaan hallitusohjelman työllisyystavoitteiden toteutumista sekä tarvittavia toimenpiteitä.

Lue lisää


24.8.2012 Valtiosihteerit ja kansliapäälliköt kehittämässä työpolitiikkaa

Nuorten aseman parantaminen työmarkkinoilla, ammatillisen osaamisen kehittäminen sekä näihin liittyvien palveluiden parantaminen ovat tärkeitä yhteisiä asioita eri ministeriöille.

Lue lisää


31.5.2012 Hallitus teki periaatepäätöksen työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamisesta

Hallitus teki 31.5.2012 yleisistunnossaan periaatepäätöksen työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamisesta. Toimilla vastataan Suomen kahteen keskeiseen haasteeseen: jatkuvaan talouselämän ja työmarkkinoiden rakennemuutokseen sekä työikäisen väestön ikääntymiseen.

Lue lisää


19.3.2012 Suomi kasvuun uudella työpolitiikalla

Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus -ohjelman seminaari Uudella työpolitiikalla Suomi kasvuun veti salin täyteen kiinnostuneita kuulijoita Finlandia-talolle maaliskuun 5. päivänä. Seminaarissa esiteltiin, miten työ- ja elinkeinopolitiikan saumaton kumppanuus tukee Suomen kasvua, kilpailukykyä ja hyvinvointia, mikä on uuden työpolitiikan keskeinen sisältö ja mitä konkreettisia toimenpiteitä tarvitaan.

Lue lisää


14.12.2011 Työpolitiikan linjausten valmistelu käynnistynyt

Rakennemuutos –ja työmarkkinoiden toimivuus –strategisen ohjelman (RTT) neuvottelukunta kokoontui 12.12.2011 työministeri Lauri Ihalaisen johdolla toiseen kokoukseensa. Kokouksessa käytiin lähetekeskustelu työvoimapolitiikan rakennearviointiin.

Lue lisää


24.11.2011 TEM tiedote: 24.11. Rakennemuutos hallintaan ja toimivat palvelut työnhakijoille sekä työnantajille

Työministeri Lauri Ihalaisen vetämä Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus -ohjelma käynnistyi 24. marraskuuta aloitusseminaarilla. Seminaarissa etsittiin keinoja siihen, millainen työ-, koulutus- ja elinkeinopoliittinen toimenpidekokonaisuus tarvitaan, jotta pystytään nykyistä ennakoivammin vastaamaan talouden ja työmarkkinoiden rakennemuutoksiin.

Lue lisää


12.10.2011 Neuvottelukunta työpolitiikan kehittämisen tueksi

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut Rakennemuutos ja työmarkkinoiden toimivuus -ohjelmalle laajapohjaisen neuvottelukunnan.

Lue lisää



Sivua viimeksi päivitetty: 19.6.2013
Tulosta sivu

Lisätietoja 

ohjelmajohtaja
Jussi Toppila

neuvotteleva virkamies
Leena Pentikäinen

 

kehittämispäällikkö
Jarkko Tonttila


 

Hallituksen periaatepäätös työmarkkinoiden toimivuuden ja työvoiman tarjonnan turvaamisesta

Periaatepäätös 31.5.2012. (pdf) (135.5 KB)Periaatepäätös MUISTIO (pdf) (802.8 KB)Periaatepaatos, esitysmateriaali (pdf) (2.8 MB)