Vastuullisuusraportointikilpailu
Fortum palkittiin Suomen parhaana vastuullisuusraportoijana
Energiayhtiö Fortumin Kestävän
kehityksen raportti 2011 on valittu Suomen parhaaksi tämän vuoden vastuullisuusraportointikilpailussa.
Raportti oli myös median suosikki Lukijan valinta -sarjassa.
Fortumin
raportti on kilpailutuomariston mukaan rakenteeltaan selkeä ja
lukijaystävällinen, minkä lisäksi sen ansioina pidetään tavoitteellisuutta,
innovatiivisuutta ja strategisuutta. Erityiskiitosta sai raportin luettavuutta
merkittävästi lisäävä visuaalisuus.
Fortum kuvailee raportissaan hyvin toimintansa kestävän kehityksen
painopisteitä ja pidemmän aikavälin tavoitteita. Raportissa käsitellään myös
laajasti eri energiavaihtoehtojen asemaa aurinkotaloudessa sekä energia-alan
tulevaisuuteen vaikuttavia globaaleja megatrendejä. Fortumin
henkilöstöpolitiikkaa ja johtamisperiaatteita kuvaillaan raportissa kattavasti,
minkä lisäksi naisten ja miesten peruspalkan suhde on raportoitu jopa lukuina,
mikä on edelleen hyvin harvinaista. Fortum sai raportistaan kilpailun korkeimman
pistemäärän ja oli näin sekä kilpailun yleisen sarjan että kokonaiskilpailun
voittaja.
Voittajan valitsi kilpailun järjestäjäryhmä, johon kuuluivat
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Elinkeinoelämän keskusliitto, Finnish
Business & Society, KHT-yhdistys, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, Työ-
ja elinkeinoministeriö, Ympäristöjohtamisen yhdistys ja Ympäristöministeriö.
Kilpailussa arvioitiin kaikki Helsingin pörssissä listattujen yritysten
vastuullisuusraportit sekä 19 muun kilpailuun ilmoittautuneen yrityksen
raportit. Voittaja valittiin loppukilpailuun päässeiden, eniten pisteitä
saaneiden 10 raportin joukosta.
Metsä Group vuoden
nousija
Kilpailutuomariston kunniamaininnan vuoden 2012
kilpailussa sai Metsä
Group. Yhtiö on nostanut merkittävästi raportoinnin tasoa edellisvuoteen
verrattuna: raportin saama pistemäärä lähes kolminkertaistui edellisvuoteen
verrattuna, ja on tästä syystä kilpailun vuoden nousija. Tuomariston mukaan
Metsä Groupin raportissa huomioidaan kiitettävällä tavalla yhtiön sidosryhmät,
mutta myös yhtiön ympäristövastuuta ja toimitusketjujen hallintaa on käsitelty
raportissa kattavasti.
Kunniamaininta kahden työntekijän
yrityksen raportille
Kilpailutuomaristo päätti tänä vuonna
palkita raportteja kaikissa kolmessa kilpailusarjassa. Pk-yritysten sarjan
voitti energia- ja ympäristöteknologiayhtiö Oilonin raportti, joka oli yrityksen
ensimmäinen laatuaan. Oilon on raportoinut tarkasti toiminnalleen olennaisia
tietoja, ja raportista käy selvästi ilmi Oilonin johdon ilmeinen sitoutuminen
vastuullisuuteen.
Pk-yritysten sarjan kunniamaininnan sai vastuulliseen
urheilusponsorointiin erikoistunut SportElite
Marketing, joka myös raportoi vastuullisuudestaan ensimmäistä kertaa. Kahden
työntekijän SportElite on tuomariston mukaan käytännössä osoittanut, että
raportointi on toteutettavissa myös hyvin pienillä resursseilla, ja yrityksen
raportti toimii näin suunnannäyttäjänä muille pienille ja keskisuurille
yrityksille ja organisaatioille.
Julkisen sektorin sarjan voitti Senaatti-kiinteistöt,
jonka raportissa on tuomariston mukaan käsitelty hyvin kaikkia yritysvastuun
osa-alueita, minkä lisäksi mm. yhtiön energiankulutusta on kuvailtu sekä
vertailutietoineen että graafeina. Raporttiin syvyyttä tuovat case-esimerkit
saivat tuomaristolta erityiskiitosta.
Finnairin, Fortumin,
Nokian ja Outotecin raportit lukijoiden suosikkeja
Kilpailussa
palkittiin toista kertaa myös raporttien keskeisten lukijaryhmien eli
sijoittajan, median, kansalaisjärjestön sekä opiskelijoiden edustajien
suosikkiraportit. Lukijat tekivät valintansa 10 eniten pisteitä saaneiden
raporttien joukosta, jotka kaikki sijoittuivat kilpailun yleiseen
sarjaan.
Finnairin raportti
oli sijoittajan valinnan tehneen Seligson & Co Rahastoyhtiön
toimitusjohtajan Ari Kaaron suosikki. Raportti on Kaaron mukaan
kattava ja ytimekäs: "Finnairin raportissa tehdään mielestäni parhaiten selväksi
sijoittaja-arvon ja kestävän kehityksen yhteys sekä esitellään relevantti ja
kattava mittaristo edistyksen seuraamiseksi. Artikkeleissa valotetaan asiaa
monipuolisesti eri näkökulmista, mutta ei hehkuteta liiaksi 'lillukanvarsia'."
Median suosikki oli Fortumin
raportti, joka on valinnan tehneen Kauppalehden toimittajan
Kristiina Hallmanin mukaan kiinnostava, asiantunteva, kattava
ja yllättäväkin. "Pidin siitä, että Fortum ottaa raportissaan heti selkeän kannan
omaan asiaansa, energiaan. Pidin myös rohkeasta otteesta, joka Fortumilla on
raportissaan, kun se uskaltaa kurottaa energiabisneksen tulevaisuuteen", Hallman
kuvailee.
Kansalaisjärjestöjä kilpailussa edusti tänä vuonna WWF Suomi,
jonka suosikki oli Nokian
raportti. WWF:n valinnasta vastanneet ilmastovastaava Hanna-Liisa
Kangas, kehityspäällikkö Kati Malmelin ja pääsihteeri
Liisa Rohweder painottivat arvioinnissaan ilmasto- ja
energiaratkaisuihin liittyvää toimintaa ja tavoitteita, joista Nokia raportoi
WWF:n mielestä parhaiten. "Pidimme hyvänä, että raportissa esitettiin myös
tuotteiden elinkaariarvio. Osassa visualisoinneista oli toteutumatietojen
rinnalla esitetty tavoitetasoja, mistä oli hyötyä tavoitellun kehityksen
hahmottamisessa."
Opiskelijoiden suosikki oli Outotecin
raportti, jossa kuvataan valitsijoiden mukaan vastuullisuuden johtamista
selkeästi sekä otetaan kantaa tunnistettuihin kehityskohteisiin ja raportoidaan
niistä läpinäkyvästi. Opiskelijavalintaan osallistui 19 opiskelijaa viidestä eri
oppilaitoksesta, jotka valitsivat voittajan kaksivaiheisen arviointiprosessin
päätteeksi äänestämällä.
Top 10 raportit Raportoinnin taso
nousussa
Tämän vuoden kilpailussa 10 eniten pisteitä saaneita
raportoijia olivat palkittujen Finnairin, Fortumin, Metsä Groupin, Nokian ja
Outotecin lisäksi Kesko, Neste Oil, Outokumpu, TeliaSonera ja
Wärtsilä.
Edellisvuoteen verrattuna kärkeen sijoittuneiden yksittäisten
raporttien pistemäärissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, mutta
pisteiden vaihteluväli Top 10 raporttien osalta on kuitenkin kaventunut ollen
59-70 kun se vuonna 2011 oli 54-70. Muutos ilmentää sitä, kuinka raportoinnin
taso Suomessa on nousussa.
Suomen vastuullisuusraportointikilpailu on
järjestetty vuodesta 1996 lähtien. Kilpailun tavoitteena on tarkastella
vastuullisuusraportoinnin nykytilaa ja kehityspiirteitä sekä innostaa kaikkia
yrityksiä ja organisaatioita raportoimaan vastuullisuudestaan. Kilpailussa
arvioidaan yksinomaan yritysten yhteiskuntavastuullisuutta koskevaa
raportointia, ei niiden vastuullisuutta muilla perustein.
Tarkempia
tietoja kilpailun arviointikriteereistä, valitsijoista sekä tämän vuoden
valintaperusteluista löytyy kilpailun
yhteenvetoraportista.
Lisätietoja:
Sirpa
Juutinen
Vastuullisuusraportointikilpailun järjestäjäryhmän
puheenjohtaja
Puh. 040 578 2615
sirpa.juutinen(at)fi.pwc.com












