Suomen, Norjan ja Ruotsin välisen Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen hyväksyminen, HE
Teema: Työ
Arvioitu valmistumisaika:
Muokkauspäivämäärä: 26.3.2012
Vastuuyksikkö: Työllisyys- ja yrittäjyysosasto,ylitarkastaja Timo Meling, ylitarkastaja Liisa Winqvist
Tausta
Suomen, Norjan ja Ruotsin välisellä sopimuksella perustettu, Ruotsin Övertorneåssa sijaitseva Pohjoiskalotin koulutussäätiö aloitti toimintansa Pohjoiskalotin ammattikurssikeskuksen nimellä vuonna 1971. Vuonna 1990 perustettiin koulutussäätiö jatkamaan kurssikeskuksen toimintaa. Oppilaitoksesta käytetään nykyään nimeä Koulutus Nord. Pohjoiskalotin koulutussäätiö järjestää työvoimapoliittista aikuiskoulutusta pääasiassa Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoiskalottialueita varten
Koulutusta tarjotaan neljällä eri alalla: käsiteollisuus, palvelu ja matkailu, tietotekniikka sekä tekniikka ja teollisuus. Koska Pohjoiskalotin koulutussäätiön ammatillista aikuiskoulutusta annetaan kolmella kielellä, se on merkittävä lisä Suomen ruotsinkielisen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen tarjontaan mainituilla aloilla.
Tavoite
Nykyisen Pohjoiskalotin
koulutussäätiöstä tehdyn sopimuksen voimassaolo päättyy 31.12.2011. Sopimuksessa
on sovittu säätiön toiminnan seuraamisesta ja arvioinnista. Ruotsi toteutti
arvioinnin vuonna 2010.
Arvioinnin mukaan koulutus on laadukasta ja opiskelijat tyytyväisiä saamaansa opetukseen, mutta koulutuksen pohjoismainen lisäarvo ei tule toiminnassa riittävän voimakkaasti näkyviin. Säätiön toiminta-ajatusta pyritäänkin tarkistamaan Ruotsin johdolla valmisteltavassa uudessa vuosia 2012 – 2015 koskevassa sopimuksessa.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanmietintö 3/2011 vp
Suomen säädöskokolelma 61/2012
Suomen säädöskokoelman sopimussarja 9/2012












