På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Yt-lain ydinkohdat

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä

Yhteistoimintalain keskeisenä tavoitteena on, että yrityksen toimintaa ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia heidän työtään, työolojaan ja asemaansa koskeviin päätöksiin kehitetään yhteisymmärryksessä. Samoin tavoitteena on henkilöstöryhmien keskinäisen vuorovaikutuksen parantaminen.

 

Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat henkilöstölle oikea-aikaisesti annettuihin, riittäviin tietoihin yrityksen tilasta ja suunnitelmista. Neuvottelut käydään yhteistoiminnan hengessä. Neuvotteluissa on oltava mahdollisuus aitoon vuorovaikutukseen ja niiden tavoitteena on yksimielisyys.

 

Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluu monia keskeisiä asioita työpaikalla. Tällaisia ovat esimerkiksi henkilöstön asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä, työmenetelmissä ja siirrot tehtävästä toiseen sekä työaikajärjestelyt, kun ne aiheutuvat yrityksen tai sen osan lopettamisesta, siirtämisestä, laajentamisesta tai supistamisesta, tuotevalikoimien tai palvelujen muutoksista, yrityksen tai sen osan lopettamisesta, vuokratyövoiman käyttöä koskevat periaatteet, henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet.

 

Lain soveltamisala 

  • Yritys, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä säännöllisesti on vähintään 20
  • Tietyiltä osin lakia sovelletaan yritykseen, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä on säännöllisesti vähintään 30
  • Yrityksellä tarkoitetaan yhteisöä, säätiötä ja luonnollista henkilöä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa riippumatta siitä, onko toiminta tarkoitettu voittoa tuottavaksi tai ei

Yhteistoiminnan osapuolet

  • Työnantaja ja yrityksen henkilöstö
  • Henkilöstöryhmien edustajia: luottamusmies, luottamusvaltuutettu, työsuojeluvaltuutettu tai yhteistoimintaedustaja



Sivua viimeksi päivitetty: 5.8.2013
Tulosta sivu

Lisää aiheesta

Yhteistoiminta-asiamies