På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Kasvuväylä auttaa nopeaa kasvua hakevia yrityksiä

Kasvuväylä on työ- ja elinkeinohallinnon uusi palvelu. Se on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on voimakas tahto ja edellytykset nopeaan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Kasvuväylällä yritykselle tarjotaan kehittämis- ja rahoitusratkaisut suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti.

Kasvuväylän käyttökelpoisuutta testattiin kevään 2011 kuluessa ICT-toimialalla kolmen ELY-keskuksen alueella. Saatujen hyvien kokemusten pohjalta Kasvuväylä-palvelumalli päätettiin ottaa vakituiseen käyttöön. Koko maan kattava ohjelmatoiminta aloitetaan syksyn 2011 kuluessa, jolloin yritykset voivat hakea Kasvuväylään toimialasta riippumatta. Tavoitteena on ottaa Kasvuväylän piiriin noin 50 uutta yritystä testausvaiheen 21 yrityksen lisäksi.


Kasvuväylä-toimintamalli toteutetaan TEM-konsernin toimijoiden yhteisenä, useamman vuoden kestävänä ohjelmana. Sen kehittämiseen ja toimeenpanoon osallistuvat työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi Tekes, ELY-keskukset, Finnvera, Teollisuussijoitus, Finpro sekä Patentti- ja rekisterihallitus. Palvelumalli perustuu ministeriön yritysasiakkuusstrategiaan.


Kasvuväylän omistajuus on ministeriön elinkeino- ja innovaatio-osastolla. Kasvuväylä-toimintamallin johtoryhmän puheenjohtaja on kasvuyritykset-ryhmän ryhmäpäällikkö, teollisuusneuvos Sakari Immonen. Kasvuväylän operatiivisesta toimeenpanosta vastaa Tekes ja siellä  toimialajohtaja Risto Setälä. 




Sivua viimeksi päivitetty: 23.2.2012
Tulosta sivu

Lisätietoja


Immonen, Sakari

Lisää aiheesta

Yritykset

Muualla verkossa

Tekes/Kasvuväylä