På svenska | Tekstiversio | Sivukartta | Yhteystiedot | Palaute
Pienennä Suurenna
Työelämän laatu

Eri ikäiset työyhteisössä

Elinkaarijohtaminen

TalvivaaraSuomen työvoima ikääntyy ja tämä näkyy myös työelämän arjessa. Työelämään tulevat sukupolvet suhtautuvat työhön uudella tavalla. Hyvällä työpaikalla huomioidaan, että työuransa eri vaiheissa olevilla ihmisillä on omat vahvuutensa ja tuentarpeensa.  Lokerointi ei motivoi ketään: nuori ei halua kuulla olevansa vain kärsimätön keltanokka, eikä eläkeikää lähestyvä työntekijä koe itseään jämähtäneeksi.


Ikäystävällisessä työyhteisössä tiedetään, että hiljainen tieto siirtyy luontevasti konkareilta nuoremmille esimerkiksi mentoroinnin avulla. Vastuullinen johtaminen mahdollistaa iän kartuttaman kokemuksen ja tiedon hyödyntämisen. Toisaalta työyhteisö arvostaa nuorempien jäsentensä mukanaan tuomaa osaamista ja antaa sille tilaa. Rekrytointi- ja urasuunnittelutilanteissa huomioidaan, että yhdenvertaisuuslaki kieltää ikäsyrjinnän.

 


Ikäjohtaminen on suomalainen vientituote


Työterveyslaitoksen tietokortti eri-ikäisten yhteistyöstä tietokortti

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön hyviä käytäntöjä ikäjohtamiseen
Ikääntyvä työvoima hyvien käytäntöjen opas

Asiantuntija Laatuhomma.fi:ssä

Ikäjohtaminen on IN

Lue professori Satu Lähteenmäen ja tutkija Anna Pärnasen asiantuntijahaastattelut ikäjohtamisesta.

Lue lisää



Tulosta sivu