Työssä oppiminen
Työ tekijäänsä opettaa
Osaamisen kehittäminen on tuottavuuden parantumisen edellytys. Pelkät taloudelliset investoinnit työvälineisiin eivät riitä. Työpaikat kohtaavat esimerkiksi teknologisia tai toiminnallisia muutoksia, jotka edellyttävät uudenlaista osaamista. Työpaikalla tapahtuva ammatillisen osaamisen kehittäminen on parhaimmillaan suunnitelmallista ja proaktiivista, jolloin sillä on oivallinen motivaatio- ja tuottavuusvaikutus.
Työ- ja elinkeinohallinnosta löytyy työkaluja, joiden avulla työnantaja voi rakentaa itselleen sopivan ratkaisun, jonka avulla osaamisen päivittäminen onnistuu.
Soveltuvat tuotteistetut asiantuntijapalvelut: yhteishankintakoulutukset.
Maailmassa on kasapäin rahaa, mutta rajallisesti osaamista




