På svenska | Tekstiversio | Sivukartta | Yhteystiedot | Palaute
Pienennä Suurenna
Työelämän laatu

Mitä työelämän laatu on?

Kymmenen työpaikan pysyvän laadun ylläpitämisen ja kehittämisen kulmakiveä.

Hyvä työelämän laatu tarkoittaa yksinkertaisia arkisia asioita, jotka tulevat palikat nettiorganisaatioissa jokaista vastaan. Näitä voi käyttää kuinka paljon tahansa. Yliannostuksen vaaraa ei ole.
 
Työpaikan laadun pitkäjänteisen ylläpidon ja kehittämisen kannalta ne ovat välttämättömiä ja niiden puute riuduttaa työpaikkaa.
  1. Ihmistä ja työtä arvostetaan, olipa hän työpaikalla missä asemassa tahansa.
  2. Työ on taloudellisesti niin tuottavaa, että työpaikat ovat turvattuja ja lähitulevaisuuden toiminta voidaan ennakoida.
  3. Työstä saadaan oikeudenmukainen palkka ja työ turvaa toimeentulon.
  4. Töihin tullaan mielellään ja se koetaan mielekkääksi. Työstä saadaan vastavuoroisesti ainakin saman verran kuin työssä on annettu. Kyse ei ole pelkästään rahasta.
  5. Toiminta on reilua ja oikeudenmukaista. Johdon ja henkilöstön yhteistyö on toisiaan tukevaa. Henkilöstö on avoin johdon ehdotuksille ja johto kuuntelee henkilöstön ehdotuksia.
  6. Organisaatiota, sen tuotteita, palveluja , niiden tuottamistapoja sekä toimintatapoja kehitetään jatkuvasti ja yhteistyössä koko henkilöstön kanssa.
  7. Koko henkilöstöllä on mahdollisuus kehittyä ja vaikuttaa omien tavoitteiden toteutumiseen.
  8. Työstä saadaan palautetta.
  9. Henkinen ja fyysinen rasittavuus on kohtuullista. Huolehditaan henkilöstön järkevästä mitoituksesta työtehtäviin nähden.
  10. Minimoidaan tarpeettomat työhön liittyvät riskit.

Lähde Laadukkaasti tulosta -esite

Asenne ratkaisee, johtaminen mahdollistaa



Tulosta sivu