Tutkimus päätöksenteon tukena
Päätöksenteon tueksi tarvitaan tutkittua tietoa. Innovaatiopolitiikalla ei ole tukenaan vakiintunutta yhteiskuntapoliittista tutkimusperinnettä eikä yleisesti hyväksyttyä innovaatiotoiminnan ja/tai innovaatiopolitiikan teoriaa. Siksi innovaatiopolitiikan päätöksentekijöiden ja alan tutkimuskentän vuoropuhelu on tärkeää.
Laaja-alaisen innovaatiopolitiikan haasteet
Innovaatiostrategiassa ja valtioneuvoston innovaatiopoliittisessa selonteossa (2008) muotoiltu laaja-alainen innovaatiopolitiikka asettaa suuria vaatimuksia päätöksenteon tietopohjalle. Haasteita nousee myös globalisaatiosta ja ulkoisten puitteiden muutoksesta. Suomi on alan edelläkävijä, joten malleja muiden maiden politiikkakäytännöistä ei juuri ole.
Yritysten innovaatiotoiminnan ja kilpailuedun luonne on muuttunut. Niitä ovat muuttaneet maailmantalouden rakenteelliset muutokset, uusien markkinoiden ja uudenlaisen kulutuksen syntyminen, innovaatiotoiminnan demokratisoituminen sekä tietotyön ja tutkimus- ja kehitystyön hajautuminen. Innovaatiotoiminnan uusia piirteitä, kuten avointa innovaatiotoimintaa tai käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa, sovelletaan jo.
Muutoksia tapahtuu moniin - jopa keskenään ristiriitaisiin - suuntiin. Kaiken tämän ymmärtämiseksi ja politiikkatoimenpiteiden suunnittelemiseksi tarvitaan tutkimustietoa ja jatkuvaa tutkimusyhteisöjen ja päätöksentekijöiden välistä vuorovaikutusta.
Teknologia- ja ei-teknologiset sisällöt täydentävät toisiaan
Innovaatiotoiminnan laaja-alaisuus lähtee olettamuksesta, että yritysten kilpailuetu ja innovaatiotoiminta eivät perustu vain teknologiaan, vaan teknologia- ja ei-teknologiset sisällöt täydentävät toisiaan. Uudet toimintatavat, uudenlaiset asiakaskontaktit ja palvelut saavat käyttövoimansa eri lähteistä kuin teknologiset innovaatiot.
Suomi on ensimmäisiä maita, jossa laaja-alainen innovaatiotoiminta on nostettu järjestelmällisen innovaatiopolitiikan kohteeksi. Tutkimustoimintaa tarvitaan pelkästään täsmentämään peruskäsitteitä ja käytäntöjä, joilla innovaatiostrategiaa toteutetaan. Innovaatiotutkimusyhteisön, päätöksentekijöiden ja innovaatiotoimijoiden välistä vuoropuhelua tarvitaan seuraavista:
- miten laaja-alaisuus muuttaa innovaatioprosesseja globaalissa toimintaympäristössä
- miten yhteisöllisyys näkyy uudistuvissa innovaatioprosesseissa
- miten julkisen ja yksityisen sektorin innovaatioprosessit eroavat ja yhdentyvät
- miten laaja-alainen innovaatiotoiminta rajataan ja miten sitä mitataan
- miten innovaatiotoiminnan uudistuvia muotoja voidaan tukea ja missä ovat julkisen puuttumisen rajat
- miten monimutkaisemmaksi käyvän toimenpidevalikoiman vaikutukset suhteutuvat toisiinsa.












