Markkinavalvonta
Markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten tekemää tuotteiden ja palvelujen lainsäädännönmukaisuuden valvontaa Euroopan unionin sisämarkkinoilla. Markkinavalvonta on jälkikäteistä, riskinarviointiin perustuvaa valvontaa markkinoilla.
Ensisijainen vastuu tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta on valmistajilla, maahantuojilla ja myyjillä sekä palvelujen osalta palvelujen tarjoajilla. Viranomaisten markkinavalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että määräyksiä noudatetaan eikä vaarallisia tai turvallisuudeltaan puutteellisia tuotteita ole markkinoilla. Markkinavalvonta koskee turvallisuusvaatimusten lisäksi myös muiden ominaisuuksien (esimerkiksi ympäristönsuojelu) koskevien vaatimusten valvontaa.
Markkinavalvontaa tekevät viranomaiset toimivat eri ministeriöiden hallinnonaloilla. Viranomaisten toimivallasta ja toimivaltuuksista markkinavalvonnassa säädetään sektori- ja tuotekohtaisissa laeissa. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla markkinavalvontatehtäviä hoitaa Turvatekniikan keskus Tukes.
Euroopan unionin lainsäädännössä markkinavalvonnalla tarkoitetaan viranomaisten toimintaa sen varmistamiseksi, että tuotteet ovat asiaa koskevassa yhteisön yhdenmukaistamislainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaisia eivätkä vaaranna terveyttä, turvallisuutta tai muita yleisten etujen suojeluun liittyviä seikkoja.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (765/2008/EY), joka tulee sovellettavaksi 1.1.2010 alkaen, vahvistetaan yleiset puitteet markkinavalvonnalle. Asetuksen tarkoituksena on täydentää ja tehostaa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Yksityiskohtaisemmat säädökset markkinavalvonnasta sisältyvät sektoridirektiiveihin ja niiden toimeenpanemiseksi säädettyyn kansalliseen lainsäädäntöön.
Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2001/95/EY) nojalla viranomaiset valvovat kaikkien tuotteiden turvallisuutta. Tämä koskee myös niitä tuotteita, joita koskevia vaatimuksia ei ole yhdenmukaistettu Euroopan unionissa.
CE-merkintä
CE-merkintä osoittaa, että tuote
- täyttää sille asetetut olennaiset vaatimukset
- on kaikkien siihen sovellettavien direktiivien vaatimusten mukainen
- on arvioitu vaatimusten mukaisesti.
Toimenpiteillä tarkoitetaan sitä, että tuotteen tulee täyttää turvallisuutta, terveyttä, ympäristönsuojelua ja kuluttajansuojaa koskevat vähimmäissuojatasot. Markkinavalvonnan avulla viranomaiset myös valvovat ja pyrkivät varmistamaan, ettei CE-merkintää käytetä väärin. CE-merkinnän saa kiinnittää vain niihin tuotteisiin, joihin sen kiinnittämisestä on säädetty asiaa koskevassa Euroopan yhteisön yhdenmukaistamislainsäädännössä. CE-merkintää ei saa kiinnittää mihinkään muuhun tuotteeseen.
Mikä on CE-merkintä? (pdf) (136.4 KB)












