Tutkimus- ja innovaationeuvosto
Tutkimus- ja innovaationeuvosto on valtioneuvoston ja sen ministeriöiden asiantuntijaelin, joka käsittelee tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan suuntaamiseen, seurantaan, arviointiin ja yhteensovittamiseen liittyviä kysymyksiä sekä valmistelee tätä koskevia suunnitelmia ja ehdotuksia. Tutkimus- ja innovaationeuvosto seuraa vuosina 1987 - 2008 toiminutta (valtion) tiede- ja teknologianeuvostoa.Tiede- ja innovaatiopolitiikan ydinasiakirja
Tutkimus- ja innovaationeuvosto hyväksyi joulukuussa 2010 koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittisen linjaraportin vuosiksi 2011 – 2015. Se on Suomen tiede- ja innovaatiopolitiikan ydinasiakirja, joka kattaa koko meneillään olevan hallituskauden.
Neuvosto määrittelee raportissaan kansallisen strategian pääsuunnat ja esittää lähivuosien kehittämisohjelman. Tavoitteena on, että Suomi vahvistaa asemaansa tietoon ja osaamiseen perustavien maiden kärkijoukossa. Perusedellytys tasapainoiselle ja kestävälle kehitykselle on tuottavuuden kasvu. Koulutus-, tutkimus ja innovaatiopolitiikalla tuetaan talouskasvua ja kansantalouden myönteistä kehitystä, yhteiskunnan kestävää uudistumista ja kansalaisten hyvinvointia. Kehittämisohjelmalla vauhditetaan Suomen innovaatiojärjestelmän uudistamista.
Neuvoston tehtävät
Valtioneuvoston asettaman neuvoston tehtävä on valtioneuvoston ja sen ministeriöiden apuna
- seurata tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan kotimaista ja kansainvälistä kehitystä
- arvioida toimialansa tilaa ja kehitystä
- käsitellä keskeiset tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan ja niiden edellyttämien henkisten voimavarojen kehittämiseen liittyvät kysymykset ja valmistella valtioneuvostolle näitä koskevia ehdotuksia ja suunnitelmia
- käsitellä valmistavasti valtioneuvostoa varten julkisen tutkimus- ja innovaatiorahoituksen kehittämiseen ja suuntaamiseen liittyviä asioita
- sovittaa yhteen valtioneuvoston toimintaa tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan alalla
- suorittaa muut valtioneuvoston sille osoittamat tehtävät.
Toimikausi
Nykyinen tutkimus- ja innovaationeuvosto nimitettiin 22.9.2011 lukien eduskunnan vaalikautta vastaavaksi ajaksi vuoteen 2015 saakka.
Neuvoston sihteeristö
Pääsuunnittelija Kai Husso
Teknologia- ja innovaatiojaosto
puh. 050 359 0663
kai.husso(at)tem.fi
Pääsihteeri Anssi Mälkki
anssi.malkki(at)minedu.fi












