Etusivun uutisten arkisto
20.9.2011 KOKO-koordinaattoritapaaminen 22.9.2011
Aiheina mm. kuntauudistus, KOKOjen vuoden 2012 toiminta ja rahoitus, verkostoitumistutkimukset ja väliarviointi.
22.8.2011 Maakunnan kehittämisrahaan esitetään merkittäviä leikkauksia
Julkisen talouden tasapainottaminen on johtamassa merkittäviin leikkauksiin sitomattomassa maakunnan kehittämisrahassa. Perusteluna käytetään elinkeinotukien leikkausta.
22.8.2011 KOKO arvioidaan syksyn 2011 aikana
KOKO on nyt vajaan kahden vuoden toteutuksen jälkeen parhaimmillaan. Työ- ja elinkeinoministeriö teettää syksyn 2011 aikana väliarvioinnin KOKO:sta. Väliarviointi antaa eväitä tuloksekkaammalle verkostotyölle ohjelmakauden loppuun 2013.
22.8.2011 KOKOilijat vaihdossa
Noin 30 KOKO-kehittäjää on hakeutunut KOKOn vaihto-ohjelmaan, jossa tavoitteena on saada uutta oppia ja vaihtaa kokemuksia. Vaihtoon osallistuu henkilöitä KOKO:n alueilta, KOKO:n teemaverkostoista, maakunnan liitoista ja TEM:stä. Ensimmäiset vierailut on jo tehty, ja kokemukset ovat olleet erinomaisia. Elo-lokakuussa toteutettavien vaihtojen pituudet vaihtelevat muutamasta päivästä kahteen viikkoon.
1.7.2011 Kivi- ja kaivosteollisuus, bioenergia, ympäristö sekä kansainvälisyys nousevia alueiden vahvuuksia
Suomen 52 KOKO (alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma) -alueen nousevia vahvuuksia ovat erityisesti kivi- ja kaivosteollisuus, bioenergia, ympäristö sekä kansainvälisyys. Metsäteollisuuden merkitys on laskusuunnassa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tuore Alueiden vahvuudet 2011 -raportti.
28.6.2011 Kesälukemiseksi Alue-Integraattori 2/2011
Uusi Alue-Integraattori on ilmestynyt. Lehdessä on tartuttu verkostoitumiseen aluekehittämisen välineenä. Kolme tutkijaa tarkastelee yhteistyön organisoitumista, verkostotyölle asetettuja odotuksia ja toiminnan kehittämistä.
17.6.2011 Vastauksia KOKO:n väliarviointityöstä kiinnostuneille
Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää 22.6.2011 mennessä tarjouksia KOKO:n väliarvioinnista 2011. Väliarviointi kohdistuu KOKO-alueiden kyvykkyyteen tehdä töitä verkostoissa, kehityskäytävien ja –vyöhykkeiden muodostumiseen, kansallisiin teemaverkostoihin sekä kansallisten toimijoiden kyvykkyyteen hyödyntää KOKO:n verkostoja. Arvioinnin kohteena on 52 KOKO-aluetta ja 7 verkostoa.
3.6.2011 KOKO:n kehittäjiä kierrätetään elo-lokakuussa 2011
KOKO:ssa järjestetään kehittäjät kiertoon -kampanja, eli vapaaehtoinen kehittäjien vaihto-ohjelma. Tarkoituksena tiedon ja kokemusten vaihdon tukeminen – tarjota näkökulmia sekä vinkkejä puolin ja toisin.
1.6.2011 Vahvuudet virtuaalisesti ja KOKO-info 7.6.2011
Tiistaina 7.6. voit kuulla virtuaalisesti Synocus Oy:n Alueiden vahvuuksien määrittelyn alustavista tuloksista, TEKES:in tulevasta vahvuusmäärittelystä ja KOKO:n ajankohtaisista asioista. Webcasting-lähetyksen linkki julkaistaan tällä sivulla, kommentteja ja kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen koko@tem.fi.
13.5.2011 JoukKOKOhtauksen antia: Suomi tarvitsee visiota kansallisesta ja paikallisesta aluerakenteesta
Kuluva 2010-luku on kolmen v:n vuosikymmen: aluekehityksen avainsanoja ovat vyöhykkeet, verkostot ja vertaiskehittäminen. Uuden hallituksen tulee ensimetreillään linjata oma näkemyksensä paikallisesta ja kansallisesta aluerakenteesta sekä keskeisistä kehittämisteemoista.



