Koulutus tyrkkäsi kasvuun
It-alan yrittäjä yllättyi asiantuntevasta työvoimakoulutuksesta.

Toimitusjohtaja Esa Tervolla oli ongelma. Koulunpenkiltä ei valmis tunut osaajia, joita hän olisi voinut palkata vaativiin ohjelmointialan töihin. Sitten Tervo kuuli RekryKoulutuksesta. Siinä ideana on, että yritys kouluttaa omiin tarpeisiin sopivia työntekijöitä yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa.
– Minulle tällainen palvelu oli yllätys, toimitusjohtaja
sanoo.
Tervon luotsaama Neoxen Systems -niminen ohjelmistoyritys
kehittää tiedonhallintoratkaisuja kansainvälisille markkinoille. Yritys
käynnisti toimintansa Turku Science Parkin yrityshautomossa vuonna 2003,
jolloin se työllisti Tervon lisäksi yhden ihmisen. Samana vuonna se aloitti
ranskalaisen kumppanin kanssa tuotekehitysprojektin ja tarvitsi lisää
ohjelmoijia.
– Kaltaisemme pienen yrityksen oli mahdotonta palkata paljon
ihmisiä ja kouluttaa heidät omalla kustannuksella, Esa Tervo huokaa.
RekryKoulutuksen etu on, että siinä kulut jaetaan puoliksi yrittäjän ja työ- ja elinkeinohallinnon kanssa. Koulutus oli Tervon mukaan edellytys sille, että Neoxen Systems kykeni laajentamaan toimintaansa. Nykyisin sen palveluksessa on 17 ihmistä.
Tavoitteena parhaat ratkaisut
Neoxen Systems etsi koulutukseen tulijoita Turun työvoimatoimiston
ja lehti-ilmoituksen kautta. Hakijat haastateltiin yhdessä työvoimatoimiston
edustajien kanssa.
– Heidän asiantuntemuksestaan oli suuri apu. Onnistuimme
valinnoissa hyvin, tyytyväinen Tervo kehuu.
Reilut puoli vuotta kestäneen koulutuksen lopuksi
toimitusjohtaja palkkasi yritykseen kaksi uutta työntekijää. Osa koulutuksesta
ostettiin ulkopuolelta. Osasta vastasi Tervo itse, sillä hän on työskennellyt
myös aikuiskouluttajana. Hyvän kokemuksen rohkaisemana hän sopi
työvoimatoimiston kanssa vielä kahdesta uudesta koulutusjaksosta.
– Suurin osa työntekijöistämme on tullut taloon
RekryKoulutuksen kautta. Osa heistä on suorittanut samassa yhteydessä myös
ammatti- tai erikoisammattitutkinnon.
Tervo kiittää työvoimatoimistoa siitä, että se haki koko
ajan yrityksen kannalta parhaita ratkaisuja.
– Minulla oli mielikuva vanhasta kankeasta työvoimahallinnosta, mutta se ei täsmännyt nykypäivän kanssa.
Ainoa asia, jota Tervon mielestä voi parantaa, on paperityön
karsiminen.
– Pienyrittäjälle byrokratia on aina kynnys. Onneksi myös siihen sai apua työvoimatoimistosta.
Motivaatio kannattaa testata
Turkulaisessa Lepolan Puutarhassa on pulaa työntekijöistä,
sillä erikoiskasvien kasvattaminen vaatii erikoisosaamista. Viime syksynä
Lepolan Puutarha ryhtyi kouluttamaan maahanmuuttajia kasvihuonetyöntekijöiksi
yhteistyössä Turun työvoimatoimiston kanssa.
Ensin koulutettavat osallistuivat teoria-opetukseen ja sen
jälkeen he tulivat puutarhalle töihin. Koulutus kesti puoli vuotta. Moni yllättyi työn rankkudesta. Välillä tulee kylmä ja
välillä kuuma. Selkä rasittuu kumarrellessa, ja sesonkiaikoina tahti on kiivas.
Toimitusjohtaja Tomi Suominen palkkasi koulutukseen
osallistuneista kolme työntekijää. Hän korostaa, että jo haastatteluvaiheessa
kannattaa kiinnittää huomiota hakijoiden motivaatioon.
– Jos aloittaisimme koulutuksen nyt uudelleen, järjestäisimme alkuun käytännön työjakson, jolloin ei-motivoituneet työntekijät voisivat jäädä heti pois, Suominen sanoo.
Teoriaopetus järjestettiin Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksessa
Tuorlassa. Yhteistyö oppilaitoksen ja työvoimatoimiston kanssa sujui Suomisen
mielestä hyvin. Työvoimatoimisto neuvojat olivat hyvin tavoitettavissa ja
auttoivat paperityössä.
- Olisin valmis kokeilemaan koulutusta uudelleen, Tomi Suominen kertoo.
Teksti: Terhi Nieminen
Kuva: Vesa-Matti Väärä












