Kasvun rahoitus
Julkinen pääomasijoitustoiminta
Alkuvaiheen yritysten julkisesta riskirahoituksesta vastaavat Finnvera Oyj ja Suomen Teollisuussijoitus Oy. Julkisten pääomasijoittajien tehtävänä on edistää riskirahoitusmarkkinan kehittymistä ja korvata yksityisen rahoituksen puutteita. Finnvera tekee rahastosijoituksia Veraventuren kautta ja suoria sijoituksia Aloitusrahasto Averan kautta. Teollisuussijoitus harjoittaa pääomasijoitustoimintaa pääosin rahastosijoituksin.
Valtion tekemien sijoitusten ohella pääomasijoitustoimialaa voidaan
aktivoida yksityisille sijoittajille kohdistetuilla taloudellisilla
kannustimilla. Hallitusohjelman mukaisesti selvitetään mahdollisuus yksityissijoittajien
verokannustimen käyttöönottoon. Yksityisen rahoituksen houkuttelemiseksi
selvitetään myös epäsymmetristä rahastomallia, jossa valtiosijoittaja tyytyisi
yksityissijoittajien alempaan tuottoon.
Tekesin rahoitus nuorille innovatiivisille yrityksille (NIY)
Tekes
myöntää nuorille ja innovatiivisille yrityksille niiden liiketoiminnan
kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ns. NIY-rahoitusta. Sen tavoitteena on
olennaisesti nopeuttaa lupaavimpien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.
NIY-rahoitus myönnetään vaiheittain yrityksen saavuttaessa sen kehittymiselle
ennakkoon asetetut välitavoitteet.
Vigo-yrityskiihdyttämötoiminta
Vigo-ohjelma tarjoaa huippuluokan kiihdyttämöpalveluja ja asiantuntemusta siemenvaiheen yrityksille niiden liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen. Yrityskiihdyttämöt sijoittavat pääomaa ja osaamistaan kehittääkseen valitsemansa yritysaihiot sijoituskelpoisiksi riskisijoittajille. Kohdeyritysten rahoitus koostuu yksityisestä ja julkisesta rahoituksesta. Yksityisen rahoituksen lähteenä ovat pääomasijoittajat, bisnesenkelit, rahastot ja kiihdyttämöt.Toiminnan julkinen rahoitus kiihdytettäviin yrityksiin perustuu Tekesin ja Finnveran rahoitusinstrumentteihin.
Lisää aiheesta
Selvitysmiesraportti julkisen kasvurahoituksen ja yritystukijärjestelmän kehittämisestä (pdf) (701.8 KB)Selvitysmiehen kehittämisehdotuksia arvioineen työryhmän loppuraportti (pdf) (351.6 KB)












