På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Luova talous

Luovalla taloudella tarkoitetaan luovan osaamisen ja luovien alojen koko kansantalouteen synnyttämää taloudellista lisäarvoa. Luovuudesta ja kyvystä houkutella luovia ihmisiä on muodostunut yhteiskuntakehityksen, innovaatiotoiminnan ja alueiden välisen kilpailun tärkeä tekijä.


Luovuutta on kyky yhdistää mielikuvitusta olemassa olevaan tietoon ja osaamiseen, joilla kehitetään tuotteita ja palveluja. Kysyntälähtöisten tuotteiden ja palveluiden suunnittelu, digitalisoitumisen yleistyminen liiketoiminnassa sekä muotoilun ja konseptoinnin roolin kasvu liiketoiminnassa synnyttävät kasvavaa tarvetta luovalle osaamiselle kaikilla toimialoilla. Luovan talouden moottorina toimivat luova osaaminen ja tekijänoikeuksien kauppaan perustuva liiketoiminta.


Luovan talouden haasteita on yritysten toimintaympäristössä, yksilöiden osaamisessa ja työllistymisessä. Toimijakentän hajanaisuus on lisähaaste. Jotta haasteisiin voidaan vastata, on kehitettävä julkista yrityspalvelujärjestelmää sekä yritysten ja yksilöiden toimintaan kohdistuvaa lainsäädäntöä.


Luovuudesta kasvua ja uudistumista

TEM ja OKM julkaisivat vuonna 2012 raportin Luovuudesta kasvua ja uudistumista. Siinä arvioidaan luovan osaamisen kasvavaa merkitystä kasvulle ja elinkeinorakenteen uudistumiselle. Toimenpide-ehdotukset koskeva aineettomia oikeuksia, osaamisen kehittämistä ja luovan alan julkisia yrityspalveluita. Kehittämislinjaukset ulottuvat vuoteen 2015 ja EU:n rakennerahastokaudelle 2014 - 2020.

Hallitusohjelman kärkihankkeet

Hallitusohjelmaan (2011 – 2015) sisältyy monia tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla tähdätään luovien alojen liiketoiminnan ja yrittäjyyden kehittämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö ensisijaisesti tai yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa vastaa toteutuksesta. Koko TEM-konserni edistää luovaa taloutta osana virastojen ja laitosten normaalia toimintaa.

Luovien alojen yritysten liiketoimintaa, osaamista ja niiden työllistävää vaikutusta edistetään

muun muassa nykyisen hallitusohjelman kärkihankkeilla. Erityisesti pyritään parantamaan julkisten yrityspalvelujen tarjontaa ja saatavuutta. Toinen keskeinen tavoite on kehittää aineettomiin oikeuksiin perustuvan liiketoiminnan toimintaympäristöä. Samalla pyritään luomaan toimivat rakenteet, jotta kehittämisestä vastaavien toimijoiden yhteistyö TEM-konsernin sisällä ja ministeriöiden välillä toimisi mahdollisimman hyvin.


Hallitusohjelman kärkihankkeita toteutetaan eri ministeriöiden yhteistyönä.
  • Kansallisen muotoiluohjelma uudistaminen (2013)
  • Luova talous työssä: kehitetään toimintamalleja luovilla aloilla toimivien henkilöiden  työllistämiseksi
  • Kulttuuriyrittäjyyttä ja luovien alojen työpaikkojen syntymistä tuetaan tuote- ja palvelukehityksen avulla
  • Selvitys luovan talouden kehittäjätoiminnasta ja ministeriöiden välisestä koordinaatiosta
  • Kulttuurivientiä ja luovien alojen markkinointiosaamista edistetään
  • Selvitys luovien alojen yritysten pääomasijoitusrahastosta  
  • Luovilla aloilla toimivien aseman parantamiseksi selvitetään poikkihallinnollisesti työ-, sosiaaliturva- ja verolainsäädännön uudistustarve.  
 

Sivua viimeksi päivitetty: 25.1.2013
Tulosta sivu

Lisätietoja

Tarjanne, Petra