På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Kuluttaja-asiat

Kuluttaja-asioiden hallinto kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle, jonka tehtävänä on johtaa kuluttajapolitiikkaa. Ministeriölle kuuluvista kuluttajakysymyksistä merkittävimpiä ovat Suomen aloitteiden tekeminen EU:n kuluttajalainsäädännön kehittämiseksi, Suomen kantojen valmistelu EU:n päätöksentekoa varten ja kuluttajaa koskevan lainsäädännön kehittäminen yhdessä oikeusministeriön kanssa. Tärkeitä ovat myös pohjoismainen ja kansainvälinen yhteistyö kuluttaja-asioissa, yhteydenpito ministeriön yhteydessä toimiviin neuvottelukuntiin ja ministeriön alaisten virastojen toimintaan liittyvät asiat.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimii kaksi kuluttaja-asioita käsittelevää virastoa: kuluttajavirasto ja kuluttajatutkimuskeskus. Kuluttajaviraston tehtäviin kuuluvat markkinoinnin ja sopimusehtojen valvonta, kuluttajavalistus, kuluttaja- ja velkaneuvonnan ohjaus sekä hintavertailujen ja selvitysten tekeminen. Kuluttajatutkimuskeskuksen ydintehtävänä on tuottaa uutta tutkimustietoa ja välittää kotimaassa tuotettuja tutkimustuloksia. Kuluttajatutkimuskeskus edistää kuluttajien hyvinvointia tuottamalla ja välittämällä tietoa kulutusyhteiskunnan muutos- ja riskitekijöistä ja vahvistamalla kuluttajan näkökulmaa yhteiskuntapolitiikassa sekä markkinoilla.

 

Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia valituksiin, joita kuluttajat tekevät hankkimiensa kulutushyödykkeiden laadusta ja elinkeinonharjoittajan suorituksesta. Kuluttajariitalautakunta toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.


Sivua viimeksi päivitetty: 21.5.2010
Tulosta sivu

Lisätietoja

Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen
eeva-liisa.koltta-sarkanen(at)tem.fi

Ilkka Cantell

ilkka.cantell(at)tem.fi