Teknologiayhteistyö Korean tasavallan kanssa
Suomi ja Korean tasavalta solmivat tieteellis-teknologisen (TT) yhteistyösopimuksen vuonna 1989. Tämä valtiotason sopimus luo puitteet yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten välisille yhteisille hankkeille. Kahden vuoden välein järjestettävissä TT-kokouksissa ja foorumeissa käydään läpi yhteistyöprojektien tilanne ja keskustellaan tulevan yhteistyön painopisteistä.
Järjestyksessään neljäs Suomen ja Korean tieteellis-teknologinen
kokous ja foorumi järjestettiin Soulissa lokakuussa 2011.
Yhteistyöaloiksi sovittiin informaatioteknologia ja vihreät teknologiat.
Suomen Akatemian ja Korean kansallisen tutkimussäätiön välinen yhteistyö tiivistyy. Tutkijoiden liikkuvuuden lisäksi kumppanit neuvottelevat yhteisten tutkimushankkeiden rahoittamisesta. Korealaiset voivat tehdä yhteistyötä suomalaisten kanssa myös EU:n puiteohjelmassa.
Kokouksen puheenjohtajana toimivat työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Petri Peltonen ja ylijohtaja Seong-Geun BAE Korean opetus-, tiede- ja teknologiaministeriöstä. Seuraava TT-kokous järjestetään Helsingissä vuonna 2013.
Agreement on Scientific and Technological Cooperation between Finland and Korea (pdf) (56.6 KB)
Etelä-Korea TT-sopimus (pdf) (75.2 KB)












