På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Innovaatioyhteistyö Venäjän kanssa

Suomen ja Venäjän välisen innovaatioyhteistyön tavoitteena on vahvistaa kilpailukykyä globaalissa taloudessa siten, että luodaan puitteet yritysten, tutkimuslaitosten ja kehittäjäorganisaatioiden välisen yhteistyön tiivistämiseen.


Suomen ja Venäjän hallitusten Talouskomission kokouksessa vuonna 2005 perustettiin komission alaisuuteen innovaatioalan yhteistyöryhmä, jonka tehtävä on lisätä maiden välistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä. 


Innovaatioyhteistyön painopisteet pyritään linjaamaan maiden yhteisten tavoitteiden mukaan. Kiinnostavimmat yhteistyöalat ovat nanoteknologia, energiatehokkuus ja ekologinen rakentaminen sekä hyvinvointi ml. bioteknologia. Mahdollisiksi yhteistyöaloiksi on tunnistettu myös digitaaliset tuotteet ja meriteollisuus.


Painopisteet näkyvät FinNode Venäjän toiminnassa. Pietarissa ja Moskovassa toimiva FinNode Venäjä yhdistää suomalaisia ja venäläisiä osaajia sekä osaamista, minkä tavoitteena on luoda innovaatioita. FinNode Venäjä välittää tietoa Suomeen innovaatiotoiminnan ja markkinoiden uusista ilmiöistä. Lisätietoja toiminnasta on FinNoden verkkosivuilla.


Työ- ja elinkeinoministeriö ja venäläinen pääomasijoitusyhtiö Rusnano (Russian Corporation of Nanotechnologies) allekirjoittivat vuonna 2008 yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on edistää maiden välistä nanoteknologiaa soveltavaa yhteistyötä. Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Rusnano tekivät sopimuksen pääomasijoitusyhteistyöstä vuonna 2010. Muillakin TEM:n hallinnonalan toimijoilla, kuten VTT:llä, Tekesillä ja Finprolla, on käynnissä yhteistyöhankkeita venäläisten toimijoiden kanssa. Venäjä osallistuu aktiivisesti EU:n tutkimuksen puiteohjelmiin.




Sivua viimeksi päivitetty: 21.1.2013
Tulosta sivu

Lisätietoja

Laiho, Marko