Kolarctic
Ohjelman yleisenä tavoitteena on vähentää ohjelmaan osallistuvien maiden raja-alueiden perifeerisyyttä ja siihen liittyviä ongelmia. Ohjelmalla pyritään tukemaan ohjelmaan osallistuvia alueita rajat ylittävien taloudellisten, sosiaalisten sekä ympäristöön liittyvien voimavarojen kehittämisessä.
Ohjelma-alueeseen kuuluu Suomen, Ruotsin, Norjan sekä Venäjän Federaation pohjoisia alueita. Suomesta alueeseen kuuluu Lappi, Ruotsista Norrbottenin lääni, Norjasta Finnmarkin, Tromssan ja Nordlandin läänit ja Venäjältä Murmanskin ja Arkangelin alueet sekä Nenetsian autonominen alue. Ohjelman rajoittuvat alueet ovat Suomessa Pohjois-Pohjanmaa, Ruotsissa Västerbotten ja Venäjällä Karjalan tasavalta, Leningradin alue sekä Pietari.
Ohjelman julkinen rahoitus ohjelmakaudella on yhteensä noin 70 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on 28,2 miljoonaa euroa. Ohjelmaan osallistuvat EU-valtiot ja Venäjän Federaatio osallistuvat ohjelman rahoitukseen yhteensä samalla summalla. Norjan rahoitus ohjelmalle on 14 miljoonaa euroa.
Ohjelman hallintoviranomaisena toimii Lapin liitto.












