Alueellinen innovaatiopolitiikka
Alueelliselle innovaatiopolitiikalle luodaan suuntaviivat valtioneuvoston päätöksessä valtakunnallisten alueiden kehittämistavoitteista. Niiden mukaan alueellista innovaatiopolitiikkaa vahvistetaan, osaamisen hyödyntämistä keskusten ulkopuolella tuetaan ja koko maan edellytyksistä hyötyä lisääntyvästä teknologia- ja osaamisrahoituksesta huolehditaan. Osaamiskeskusohjelma on osa tätä innovaatiopolitiikkaa. Lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminnan alueellista vaikuttavuutta vahvistetaan ja laajennetaan. Toimenpidekokonaisuuden valmistelusta vastaavat työ- ja elinkeinoministeriö ja opetusministeriö.
Alueellista innovaatiopolitiikkaa toteutetaan tällä hetkellä erityisesti osaamiskeskusohjelman avulla. Suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuuden avulla voidaan syventää ja vahvistaa kaupunkiseutujen välistä työnjakoa ja erikoistumista kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Myös aluekeskus- ja maaseutuohjelmilla pyritään osaltaan parantamaan alueiden innovointikykyä ja osaamisperustaa valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti.












