På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

EU:n alue- ja rakennepolitiikka

eu-lippu

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla (koheesiopolitiikalla) lisätään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähennetään alueiden välisiä kehityseroja.

EU:n laajentumisen myötä alueiden väliset sosiaaliset ja taloudelliset erot unionin sisällä ovat aiempaa suurempia ja asettavat uudenlaisia haasteita koheesiopolitiikalle. Unionin sisällä tarvitaan tehokkaita välineitä taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen eriarvoisuuden kaventamiseen. EU:n rakennerahastojen tukemien ohjelmien tulee samalla aiempaa voimakkaammin tukea unionin kilpailukyvyn vahvistamista.
 
EU:n tuki jäsenmaille kanavoidaan jäsenmaissa valmisteltujen ja komission hyväksymien ohjelmien kautta. Ohjelmat hyväksytään määräajaksi.

Rakennerahastotoiminta käynnistyi Suomen liittyessä Euroopan unioniin vuonna 1995. Ohjelmakausia on yhteensä neljä: 1995–1999, 2000–2007, 2007–2013 ja 2014–2020.
Kauden 2007-2013 hanketoiminta päättyy 2015.


Sivua viimeksi päivitetty: 17.10.2014
Tulosta sivu
VipuvoimaaEU 2014 2020 rgb


 


EU-rahoitus asukasta kohden vuodessa maakunnittain 2014-2020


Rakennerahastot maakunnittain 2014-2020 (pdf) (285.8 KB)