På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Sähkömarkkinat

sähköjohdot

Suomen sähkömarkkinat avattiin asteittain kilpailulle vuonna 1995 voimaantulleella sähkömarkkinalailla (386/1995). Syksystä 1998 alkaen kaikki sähkön käyttäjät, eli myös kotitaloudet, ovat voineet kilpailuttaa sähkön hankintaansa.

 

Sähkömarkkinauudistuksen tavoitteena on ollut lisätä toiminnan tehokkuutta ja integroida Suomen sähkömarkkinat osaksi pohjoismaisia sähkömarkkinoita. Kilpailun avaaminen ja pohjoismaiset markkinat ovat lisänneet tehokkuutta ja ympäristöhyötyä, koska pohjoismainen vesivoimakapasiteetti saadaan tehokkaaseen käyttöön, ja markkinat mahdollistavat myös niin sanotun vihreän sähkön kaupan.

 

EU:n sähkösisämarkkinat

Euroopan unionin tavoitteena on luoda eurooppalaiset sähkön sisämarkkinat. Vuonna 1997 voimaan tullut sähkön sisämarkkinadirektiivi edellytti jäsenmaita avaamaan sähkömarkkinoistaan vain 35 %. Vuonna 2003 annettu direktiivi velvoitti jäsenmaita avaamaan sähkömarkkinat kaikkien sähkönkäyttäjien osalta 1.7.2007 mennessä. Vuonna 2009 hyväksytty direktiivi tuo jälleen runsaasti muutoksia sähkömarkkinoihin. Muutokset koskevat kantaverkkoyhtiön omistusta sähkömarkkinoiden valvontaa, mittausta jne. Muutokset saatetaan voimaan vuoden 2013 aikana annettavalla lailla.


Lainsäädäntö ja asetukset

Energiamarkkinaviraston sivuilta on ladattavissa keskeisimmät kansalliset energiamarkkinoita koskevat säädökset.



Sivua viimeksi päivitetty: 13.5.2013
Tulosta sivu

Lisätietoja

Rajala, Arto

Kantaverkko ja tukkumarkkinat

Lainsäädäntö

Johtoluvat


Pahkala, Tatu

Jakeluverkko ja kuluttajakysymykset

Pohjoismainen yhteistyö


Lemström, Bettina

Pohjoismainen yhteistyö

Mikrotuotanto