1/1992

Kysymys oli ensinnäkin siitä, oliko kyseinen työntekijä kanssakeksijän asemassa. Lautakunta katsoi, että patenttiluonnoksista näkyvä (työntekijän keksimä) ajoituksen määrittelyssä tapahtunut täsmennys oli olennainen seikka keksinnön kehitystyössä ja katsoi, että työntekijää oli pidettävä kanssakeksijänä.

Kysymys oli myös siitä, oliko työntekijällä oikeus saada lisäkorvausta sen vuoksi, että olosuhteet olivat olennaisesti muuttuneet sopimuksen tekemisen jälkeen. Alkuperäinen korvauslaskelma oli perustunut myynnin määrään, joka oli osoittautunut olennaisesti toteutunutta myyntiä pienemmäksi sekä markka- että kappalemäärältään. Arvioidun ja toteutuneen myynnin ero oli niin suuri, että lautakunta katsoi olosuhteiden muuttuneen lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Koska kyse oli laitekeksinnöistä, keksinnön arvo määritettiin lisenssisopimuksiin vertaamalla.

2/1992

Patentti- ja rekisterihallitus oli välipäätöksessään katsonut, että keksinnölle oli olemassa uutuudeneste. Lautakunta ei antanut lausuntoa.

3/1992

Kysymys siitä, kuuluiko keksintö työnantajan toiminta-alaan.

Työntekijän keksintö koski nosturin tai vastaavan laitteen ohjausmenetelmää. Keksintö ei ollut syntynyt työnantajan antaman tehtävän tuloksena. Työnantaja harjoitti tutkimustoimintaa, joka tosin ei keskittynyt kyseessä olevan kaltaisiin avoimiin nosturijärjestelmiin. Työnantaja ei harjoittanut nosturien valmistusta tai markkinointia, mutta se oli 1980-luvun puolivälistä alkaen tutkinut nosturiautomatiikan kehittämistä eri tutkimusprojekteissa. Kun työnantajan toiminta-alaan kuului kehittää edelleen nosturitekniikkaa, seurasi tästä kehitystyön hyödyntäminen esimerkiksi luovuttamalla keksinnöt tai myöntämällä niihin lisenssejä.

Lautakunta katsoi, että työnantajalla oli oikeus saada käyttöoikeus keksintöön.

4/1992

Kysymys korvausvelvollisuudesta liikkeen luovutuksen yhteydessä.

Luovutuksen saaja B oli myös suorittanut sovitun korvauksen. Aikaisemmalla työnantajalla A:lla ei ollut sen vuoksi velvollisuuksia työsuhteen johdosta. B oli luovuttanut liikkeen C:lle. Koska työntekijä oli tämän luovutuksen jälkeen tehnyt sopimuksen kertakorvauksesta B:n kanssa, se oli hyväksynyt, että B vastasi korvauksesta.

Koska olosuhteiden ei ollut esitetty olennaisesti muuttuneen, lautakunta ei antanut lausuntoa korvauksen määrästä.

5/1992

Kyseessä sama työnantaja kuin lausunnossa 4/1992 ja lausunto on vastaavansisältöinen.

6/1992

Patentti- ja rekisterihallitus oli välipäätöksessä katsonut, että patentille oli uutuuden esteitä. Lautakunta katsoi, ettei työsuhdekeksintölakia sovelleta asiaan.

7/1992

Asiaan sovellettiin työsuhdekeksintälain korvausoikeuden vanhentumissäännöstä sellaisena kuin se oli voimassa ennen 1.10.1988. Koska kannetta ei ollut pantu vireille viidessä vuodessa, lautakunta ei antanut lausuntoa.

8/1992

Kysymys kohtuullisen korvauksen määrästä.

Kyseessä oli menetelmä- ja laitekeksintö. Lautakunta määritti korvauksen sen laskentakaavan perusteella, josta asianosaiset olivat yksimielisiä ja jonka oli katsottava johtavan kohtuulliseen lopputulokseen. Lautakunta katsoi lisäksi, ettei työntekijällä ollut oikeutta korvaukseen tytäryhtiön tehtailla tapahtuvasta myynnistä, kun työnantajalle ei ollut osoitettu tulleen siitä lisähyötyä.
 

9/1992

Kysymys kohtuullisen korvauksen määrästä.

Keksinnän kohteena oli varastokuljetinjärjestelmä. Markkinoilla oli saatavissa vastaavia järjestelmiä, joista osa oli kalliimpia ja osa halvempia. Lautakunta katsoi, että suunnittelukustannusten määrä oli analogisesti verrattavissa arvioitavaan lisenssimaksuun ja määritti keksinnön arvon arvioimalla kustannuksen, jolla yhtiö olisi voinut ostaa keksinnön mukaisen laitteen ulkopuoliselta.