Hakemusohjeet ja lausuntopyyntölomake

Lausuntopyyntö on tehtävä kirjallisesti. Lausuntopyyntö sekä sen liitteet on toimitettava kahtena (2) alkuperäisenä kappaleena lautakunnalle, joka huolehtii tarvittavien asiakirjojen toimittamisesta hakijan vastapuolelle.


Lausuntopyynnön liitteeksi pyydetään liittämään keksintöä koskeva patenttihakemus ja patenttikirja, keksijän/keksijöiden työsopimukset, keksijän/keksijöiden työsuhdekeksintölain 5 §:n mukaisesti työnantajalle tekemä ilmoitus keksinnöstä sekä työnantajan lain 6 §:n mukaisesti keksijöille tekemä ilmoitus oikeuksien ottamisesta. Sopimus keksintöön liittyvien oikeuksien siirtämisestä työnantajalle samoin kuin selvitykset työnantajan toiminta-alasta ja suoritetun korvauksen perusteista on toimitettava liitteenä mikäli mahdollista. Lausuntopyynnön liitteenä toimitettavat asiakirjat olisi selvyyden vuoksi suotavaa numeroida. Liitteet on mainittava myös lausuntopyyntölomakkeen sille varatussa kohdassa.


Jotta lautakunta saisi mahdollisimman kattavan kuvan kiistanalaisesta tilanteesta, hakijan tulisi toimittaa liitteenä myös oma selostuksensa tilanteesta.


Lausuntopyyntölomakkeessa oleva tila on rajoitettu. Mikäli esimerkiksi keksijöitä on useampia eikä kaikkia keksijöitä voida tilan rajallisuuden vuoksi nimetä lomakkeessa sille varattuun tilaan, on hakijan toimitettava liitteenä myös erillinen selvitys lomakkeesta puuttuvista seikoista.


Lausunto on hakijalle maksullinen. Hakijan on suoritettava lausuntoa lunastettaessa postiennakkomaksuna 84 €. Muilta osin käsittely on maksutonta.


Lausuntopyynnön tekemiseen ja käsittelyyn liittyvissä asioissa neuvontaa antaa lautakunnan sihteeri.

 

Lausuntopyyntölomake (pdf) (167.2 KB)



Sivua viimeksi päivitetty: 17.4.2008
Tulosta sivu