På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Mitä julkiset hankinnat ovat?

Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja, joita valtio, kunnat ja kuntayhtymät, valtion liikelaitokset sekä muut hankintalainsäädännössä määritellyt hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta.  Hankinnat tulee tehdä hankintalainsäädännön menettelytapoja noudattaen.
Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa julkisiin hankintoihin liittyvän lainsäädännön valmistelusta.

Hankinnoissa tulee noudattaa sääntöjä, jotka liittyvät mm. kilpailutuksen eri vaiheisiin, tarjouspyyntöasiakirjojen laatimiseen,  hankinnasta ilmoittamiseen ja hankintasopimuksen allekirjoittamiseen.

Julkiset hankinnat on tehtävä noudattaen kansallisia hankintalakeja ja EU-hankintadirektiivejä. Pääasiallisena tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja myös parantaa eurooppalaisten yritysten – siis myös suomalaisten yritysten - kilpailukykyä.  Näin pyritään turvaamaan tavaroiden, palveluiden, pääomien sekä työntekijöiden vapaa liikkuvuus. Nämä ovat Euroopan unionin perustamissopimuksessa sovittuja perusvapauksia.

Säännösten pääperiaatteita ovat
  • hankintojen avoin ja tehokas kilpailuttaminen sekä
  • tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu
Avoimuuden periaate edellyttää muun muassa, että hankinnoista ilmoitetaan riittävän laajasti. Se, että yritykset saavat riittävästi ja tasapuolisesti tietoja meneillään olevista tarjouskilpailuista, on elintärkeää kilpailun toteutumiseksi julkisissa hankinnoissa. Kilpailu julkisista hankinnoista avaa hankintayksikölle mahdollisuuden tehdä mahdollisimman taloudellinen hankinta. Tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden periaate edellyttää myös tarjoajien yhdenvertaista kohtelua ja hankintapäätöksen tekemistä ennalta ilmoitettujen valintaperusteiden mukaisesti. 

Tarjouksista on valittava joko
  • kokonaistaloudellisesti edullisin tai
  • hinnaltaan halvin
Jos tarjouksen valintaperusteena käytetään kokonaistaloudellista edullisuutta, otetaan tarjousten vertailussa huomioon ennalta ilmoitetut vertailuperusteet.

Avoin ja tasapuolinen kilpailuttaminen avaa yrityksille ja palveluntarjoajille mahdollisuuksia tarjota tuotteitaan ja palveluja entistä enemmän myös julkiselle sektorille.  Suomalaisten hankintayksiköiden on noudatettava hankinnoissaan kansallisen lainsäädännön ja EU:n direktiivien lisäksi Maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevaa ns. GPA- sopimusta.

rss Ajankohtaista julkisista hankinnoista

2.2.2012 Julkisten hankintojen tilastot vuodelta 2011 julkistettu

Julkisen sektorin hankintojen arvo nousee vuosittain miljardeihin euroihin. Suomessa julkisten hankintojen tekemistä sääntelevä hankintalainsäädäntö velvoittaa hankintayksiköitä ilmoittamaan kaikista yli 30 000 euron arvoisista tavara- ja palveluhankinnoista, yli 150 000 euron urakoista sekä yli 100 000 euron sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoista HILMA -hankintailmoitusjärjestelmässä.

Lue lisää


24.1.2012 EU:n julkisten hankintojen direktiivejä ollaan uudistamassa

Euroopan komissio on julkaissut 20. joulukuuta 2011 ehdotukset EU:n julkisten hankintojen lainsäädännön eli direktiivien kokonaisuudistuksesta. Uudistuspaketti sisältää myös ehdotuksen käyttöoikeussopimuksia eli ns. konsessioita koskevaksi direktiiviksi. Käyttöoikeussopimukset ovat aiemmin olleet vain osittain EU-sääntelyn piirissä.

Lue lisää


8.12.2011 EU-kynnysarvot muuttuvat 1.1.2012 lukien

Uudet EU-kynnysarvot on vahvistettu komission asetuksella (EU) N:o 1251/2011 ajanjaksolle 1.1.2012 – 31.12.2013.

Lue lisää


28.7.2011 Laki sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä sekä eräät siihen liittyvät lait voimaan lokakuussa

Tasavallan Presidentti vahvisti 17.6.2011 lain sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä sekä eräät siihen liittyvä lait. Lait tulevat voimaan 1.10.2011. Lakien myötä julkisten hankintojen kilpailutus voidaan hoitaa kokonaan sähköisenä menettelynä.

Lue lisää


13.6.2011 Kuuleminen julkisista hankinnoista, pääsy EU:n hankintamarkkinoille

Komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen uudesta julkisten hankintojen politiikasta, joka kytkeytyy kolmansien maiden toimittajien pääsyyn EU:n hankintamarkkinoille.

Lue lisää


Seuraavat


Sivua viimeksi päivitetty: 23.5.2013
Tulosta sivu

Muualla verkossa

Hilman logo






Julkisten hankintojen neuvontayksikkö (Kuntaliitto)