På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Metsäalan strateginen ohjelma  

metsa 250x400

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu uuden Metsäalan strategisen ohjelman käynnistäminen työ- ja elinkeinoministeriössä. Ohjelman keskeisenä tehtävänä on käynnistää ja toteuttaa metsäalan kilpailukykyä ja uudistumista edistäviä muutosprosesseja.


Toinen ohjelman päätehtävistä on seurata ja ennakoida alan muutoksia ja koordinoida proaktiivisia toimenpiteitä toiminnan varmistamiseksi. Kolmantena päätehtävänä ohjelmalla on koordinoida eri hallinnonalojen ja sektoreiden yli meneviä toimenpiteitä.


Ohjelma on jatkoa edellisellä hallituskaudella käynnistetylle Metsäalan strategiselle ohjelmalle ja ohjelmasta vastaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori. Ohjelma on käynnistynyt lokakuussa 2011 ja se päättyy 2015. Osana metsäalan strategista ohjelmaa toteutetaan myös hallitusohjelmaan kirjattua kansallista puurakentamisen ohjelmaa ja puurakentamisen edistämistä EU:ssa.




rss Ajankohtaista metsäohjelmasta

10.6.2013 Lisää kaupallistamista ja kokeilulaitoksia

Kaupallistamista ja kokeilulaitoksia tarvitaan lisää, totesi MSO:n strateginen johtaja Sixten Sunabacka Metsäntutkimuslaitoksen järjestämässä ”Metsäsektorin kilpailuedut Suomessa” -tulevaisuuskeskustelussa Joensuussa 6.6.2013.

Lue lisää


23.4.2013 Suomen ja Turkin yhteistyö puun käytön lisäämisessä etenee niin ministeri- kuin yritystasolla

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen tapasi Turkin metsä- ja vesiasioista vastaavan ministeri Veysel Eroglun 9.4.2013. Tapaaminen järjestettiin Istanbulissa osana YK:n metsäfoorumin (UNFF) kymmenen istunnon ministeriosuutta 8.-9.4.2013. Sen tarkoituksena oli vahvistaa Suomen ja Turkin välistä metsäalan yhteistyötä ja etsiä mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä konkreettisten taloudellis-kaupallisten hankkeiden kautta.

Lue lisää


18.4.2013 Ruotsin Växjössä keskusteltiin 9.-10.4.2013 ministeri Erlandssonin johdolla pohjoismaiden puurakentamisen tilasta ja yhteisistä kehittämiskohteista

Ruotsissa puusta rakennetaan kymmenkertaisesti verrattuna Suomeen, ja Norjan Bergeniin suunnitellaan pilvenpiirtäjää puusta. Puurakentamisen laaja-alaista edistämistä Suomen mallin mukaisesti valtioneuvoston strategisella ohjelmalla pidettiin erittäin mielenkiintoisena. Muissa maissa vastaavanlaista hallitusohjelmassa linjattua puurakentamisohjelmaa ei ole.

Lue lisää


20.3.2013 Puurakentamisen RoadShow2013 -koulutuskiertue puolivälissä ja jatkuu menestyksellisesti

Yli 1300 nykyistä ja tulevaa puurakentamisen ammattilaista on jo osallistunut meneillään oleviin puurakentamisen RoadShow-tapahtumiin, jotka jatkuvat 25.4.2013 asti.

Lue lisää


28.2.2013 Saha-ja puutuoteteollisuuden vienninedistämiskohteena Turkki

MSO:n toimintaohjelman mukaan yksi keskeinen tavoite on lisätä ja monipuolistaa mekaanisen metsäteollisuuden vientiä ei-niin-perinteisille markkinoille. Ensimmäiseksi kohdemaaksi yhdessä teollisuuden kanssa on valittu kasvava talous Turkki.

Lue lisää


Seuraavat


Sivua viimeksi päivitetty: 19.6.2013
Tulosta sivu

Lisätietoja

Strateginen johtaja 

Sunabacka, Sixten


Kehittämispäällikkö
(Valtakunnallinen puurakentamisohjelma)
Karjalainen, Markku
Neuvotteleva virkamies
Sutinen, Reima

Kehittämispäällikkö
Aalto, Mika
Suunnittelija
Jatila-Jokinen, Anne

metsa banneri052012jpg

Perusmetsäteollisuus

Uuden yritystoiminnan luominen

Puun käyttö ja hankinta