19.5.2013 Vapaavuori: Alueiden sopu rakennerahastokauden rahanjaosta viedään hallituksen käsittelyyn
Lue lisää
17.5.2013 Ulkomaisten investoijien neuvosto aloittaa työnsä
16.5.2013 Vapaavuori: Suomen vaikea taloustilanne jatkuu, keinot sen mukaan
15.5.2013 Tekniikan edistämissäätiö jakoi 700 000 euroa apurahoja
15.5.2013 Nuorisotakuu esillä pohjoismaisessa työmarkkinakokouksessa
13.5.2013 Ihalainen: Työnantajien on uskallettava palkata nuoria
7.5.2013 TEM:n ennuste: Työttömyys nousee vuonna 2013
3.5.2013 Valkeakosken Avilon Fibres Oy:n varastot tyhjennetään valtion rahoituksen turvin
3.5.2013 Vapaavuori: Milanon näyttelyyn vain yhdessä Pohjoismaiden kanssa
2.5.2013 Kaupunkiseutujen kasvusopimukset ja INKA-ohjelma etenevät
2.5.2013 Kasvun lähteet puhuttavat Euroopan kilpailukykyministereitä
29.4.2013 Kaivannaisteollisuus kestävän kehityksen edelläkävijäksi
26.4.2013 TUI-alusten rahoituksesta sopu
26.4.2013 Ihalainen: Yritykset tarvitsevat vahvempaa aineettomien oikeuksien osaamista
26.4.2013 Lisää terävyyttä SHOKeihin
25.4.2013 Selvitys: Vuokratyön haasteina määräaikaisuudet ja työntekijän asema
24.4.2013 Ihalainen: Valmistelu kaupan aukiolon poikkeuslupien käsittelyn keskittämiseksi alkaa
24.4.2013 Ministeri Ihalainen tapasi Chilen työ- ja sosiaaliturvaministerin
23.4.2013 Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta
22.4.2013 Vapaavuori Dubliniin epävirallisen energianeuvoston kokoukseen
22.4.2013 Millainen on hyvä työelämä vuonna 2020? Osallistu keskusteluun
19.4.2013 Ministeri Ihalainen Wienissä: Suomi ja Itävalta nuorisotakuun edelläkävijöitä
19.4.2013 Vapaavuori: Hallitus sitoutunut TUI-alusten rahoitussopimukseen
18.4.2013 Uusiutuvan energian kilpailukyky ja naisten asema puhuttivat maailman energiaministereitä
15.4.2013 Työelämä 2020 -hanke: Suomen työelämästä Euroopan parasta
15.4.2013 Yhteistoiminta-asiamies ohjeistaa: Pörssiyhtiöiden sisäpiirisäännökset eivät syrjäytä yt-lakeja
11.4.2013 Valtion varmuusvarastoja otetaan käyttöön siemenpulan vuoksi
11.4.2013 Vuosiloman sairauskarenssi poistuu, loma-ajan palkkaan muutoksia
11.4.2013 Julkisen sektorin elinkeinotoiminta tiukempaan valvontaan
5.4.2013 NER300 -ohjelman toinen hakukierros käynnissä toukokuun loppuun
4.4.2013 Energiatukea tänä vuonna erityisesti biopolttoaineiden tuotantohankkeisiin
4.4.2013 Nuorisotakuun toteutus edellyttää uutta ajattelua ja hallinnonalan rajat ylittävää yhteistyötä
28.3.2013 Lakiesitykset puuttuvat kuitittomaan kauppaan ja pimeisiin palkkoihin
27.3.2013 Rakennerahastojen ja äkillisten rakennemuutosten hoidon rahoituksesta hallituksen linjaus
27.3.2013 Hallitus käynnistää mittavan kasvurahoitusohjelman
27.3.2013 Ihalainen: Henkinen käänne tarpeen Suomessa - kehysriihestä vahva tuki kasvuun ja työllisyyteen
26.3.2013 Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta
22.3.2013 Valtiolta tukea Raahen seudun tutkahaitan kompensointiin
22.3.2013 Valtion ydinjätehuoltorahaston vuoden 2012 tilinpäätös on vahvistettu
22.3.2013 Kansallinen muotoiluohjelma: uutta kasvua muotoilun avulla
20.3.2013 Strategiapäivitys: Lisätoimia energia- ja ilmastotavoitteiden toteuttamiseen
20.3.2013 Sähkö- ja kaasumarkkinoita koskevat lakiesitykset eduskunnalle
20.3.2013 Kilpailu- ja kuluttajaviraston johto nimitetty
15.3.2013 Ihalainen: Kotimainen energiantuotanto lisää työllisyyttä
15.3.2013 Vapaavuori: Suomalaisella osaamisella kysyntää Brasiliassa
14.3.2013 Ydinjätedirektiivistä vähäisiä muutoksia ydinenergialakiin ja säteilylakiin
14.3.2013 Erkki Papunen työministeri Ihalaisen erityisavustajan sijaiseksi
14.3.2013 Keskeiset työllisyyskokeilut arvioitu – vaihtelevat arviointikäytännöt yhtenäistettävä
13.3.2013 Meriteollisuuden kilpailukykytyöryhmä jätti väliraporttinsa
11.3.2013 Ihalainen vihki käyttöön maailman suurimman biokaasutinlaitoksen
8.3.2013 Vapaavuori ja laaja yritysdelegaatio Brasiliaan
6.3.2013 Tunnelmat alueilla odottavia hitaan talouskasvun vallitessa
4.3.2013 Yli 10 miljoonaa Salon seudulle - EU myönsi tukea Nokialta irtisanottujen tukitoimiin
1.3.2013 Ihalainen: Suomi esikuvana EU:n työministerien hyväksymässä EU:n laajuisessa suosituksessa nuorisotakuusta
28.2.2013 Strategia linjaa Suomen avaruustoiminnan kärjet
27.2.2013 EU-ministerit keskustelevat talous- ja rahaliiton kehittämisestä
26.2.2013 Kotitalouksien sähkönkäyttö: ekosuunnittelumääräykset ovat vähentäneet laitteiden sähkönkäyttöä
26.2.2013 Työttömyys kasvoi tammikuussa edelleen
25.2.2013 Vapaavuori: Fennovoiman suunnitelmat eivät edellytä valtiolta välittömiä toimenpiteitä
22.2.2013 Kasvu vaatii lisää työpaikkoja yksityiselle sektorille
22.2.2013 Maahanmuuttajabarometri 2012: Työ ja kielitaito nopeuttavat kotoutumista
21.2.2013 Lähes 200 miljoonaa alueiden kehittämiseen
20.2.2013 Lakiesitys lausunnoille: Julkisen sektorin elinkeinotoiminta kansalliseen valvontaan
19.2.2013 Ministeri Ihalainen: EU-patentti sai sinetin – yritykset mukaan toimeenpanoon
19.2.2013 Elinkeinoministeri Vapaavuori: Neuvottelut laivarahoituksesta jatkuvat tiiviinä
14.2.2013 EU-ministerit allekirjoittavat sopimuksen patenttituomioistuimesta
13.2.2013 Työryhmä: Osa-aikatyön käytäntöjä työpaikoilla selkeytettävä
12.2.2013 Vapaavuori: Kasvu nousi kärkiteemaksi yli puoluerajojen
12.2.2013 Kansainvälinen arvio penää SHOKeja uudistumaan
11.2.2013 Kunnat ostavat palveluasumista runsaasti ulkopuolelta
8.2.2013 Strategiapäivitys varmistaa energia- ja ilmastotavoitteen 2020 saavuttamisen
7.2.2013 Työ- ja sosiaaliministerit keskustelevat nuorisotyöttömyydestä ja ikääntyneiden työllisyydestä
6.2.2013 Maria Kekki ministeri Vapaavuoren virkamiessihteeriksi
4.2.2013 Ihalainen: Nollatyösopimukset ja alipalkkaus eivät vastaa käsitystä reilusta työelämästä
1.2.2013 Vigo tuonut alkaville kasvuyrityksille 100 miljoonan euron rahoituksen
1.2.2013 Työ- ja virkaehtosopimusten järjestöehdon sitovuus selvitetään
1.2.2013 Suomi hakee EU:lta lähes 20 miljoonaa euroa Nokialta irtisanottujen tukitoimiin
31.1.2013 Suomessa Pohjoismaiden paras kasvuyritysten toimintaympäristö
31.1.2013 Palkansaajan mahdollisuudet oppia työpaikalla parantuneet
30.1.2013 Suomi ja Chile vahvistavat cleantech -yhteistyötä
28.1.2013 Filatov esittää pitkäaikaistyöttömien palveluvastuun siirtämistä kunnille
24.1.2013 Työllisyysmäärärahat ELY-keskuksille: paino nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden alentamisessa
24.1.2013 Loma-ajan palkkaan ja vuosiloman sairauskarenssiin muutoksia
24.1.2013 Siviilipalvelusvelvollisten päivärahat nousevat helmikuun alussa
22.1.2013 Työttömyys kasvoi vuonna 2012
17.1.2013 Kerro miten valmis olet tekemään kestäviä valintoja kuluttajana
17.1.2013 20 miljoonan euron sijoitukset meriteollisuuteen ja cleantechiin
17.1.2013 ICT 2015 -työryhmä ehdottaa 10 vuoden kasvuohjelmaa
11.1.2013 Meriteollisuuden kilpailukykytyöryhmä aloittaa työnsä
11.1.2013 Työryhmä: Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisestä hyötyy koko Suomi
10.1.2013 Ydinjätehuollosta kertynyt osaaminen on hyödynnettävä yhteisesti
9.1.2013 Selvitys: Vapaa-ajan palveluiden turvallisuuden valvonta tehokkaammaksi
1.1.2013 Nuorisotakuu tuli voimaan