Päästökauppa

Yritysten välinen päästökauppajärjestelmä käynnistyi EU:ssa vuoden 2005 alussa. Päästökauppa perustuu ajatukseen, että kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään siellä, missä se on halvinta. Jos markkinoilta saatavat päästöoikeudet ovat edullisempia kuin omassa tuotannossa tehtävät päästöjen vähentämistoimet, on edullisempaa hankkia päästöoikeuksia markkinoilta kuin toteuttaa omia päästöjen vähentämistoimia. Vastaavasti päästöoikeuden hintaa edullisemmat päästöjen vähentämistoimet kannattaa toteuttaa. 

 

EU:n päästökauppajärjestelmä kattaa suurten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten hiilidioksidipäästöt. Päästökaupan tarkoituksena on, että päästökauppajärjestelmään kuuluvien toimialojen päästöt pysyvät kansallisissa päästöoikeuksien jakosuunnitelmissa määritellyn kokonaismäärän rajoissa ja vuodesta 2013 alkaen koko EU:n päästökauppasektorille asetetun päästökaton rajoissa.

Päästökauppajärjestelmään kuuluvien laitosten toiminnanharjoittajat kattavat laitostensa päästöt palauttamalla vuosittain toimivaltaiselle viranomaiselle päästöoikeusmäärän, joka vastaa laitoksen edellisen kalenterivuoden päästöjä. Yksi päästöoikeus vastaa yhtä hiilidioksiditonnia.

 

Päästöoikeudet jaetaan toiminnanharjoittajille joko ilmaiseksi tai huutokaupalla. Päästöoikeuksia voi ostaa ja myydä vapaasti koko EU:n laajuisilla markkinoilla. Euroopassa on useita pörssejä, joissa käydään kauppaa päästöoikeuksilla. Kauppaa käydään myös pörssien ulkopuolella. Päästöoikeuden hinta muodostuu markkinoilla samaan tapaan kuin muidenkin hyödykkeiden kaupassa.

 

Yritysten lisäksi valtiot voivat käydä YK:n ilmastosopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaista päästökauppaa sekä hankkia päästövähennysvelvoitteidensa kattamiseksi päästöyksiköitä muissa maissa toteutetuista päästövähennyshankkeista. Myös Suomen valtiolla on oma osto-ohjelmansa.