EU:n alue- ja rakennepolitiikka
Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla (koheesiopolitiikalla) lisätään jäsenvaltioiden taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä vähennetään alueiden välisiä kehityseroja.
EU:n tuki jäsenmaille kanavoidaan jäsenmaissa valmisteltujen ja komission hyväksymien tavoiteohjelmien kautta. Ohjelmat hyväksytään määräajaksi. Käynnissä on ohjelmakausi 2007–2013.
Rakennerahastostrategia 2007–2013
Suomen rakennerahastostrategia määrittelee ne tavoitteet ja painopisteet, joiden perusteella eri kehityshankkeille myönnetään rahoitusta. Kansallinen rakennerahastostrategia sekä EAKR-toimenpideohjelmat ohjelmakaudelle 2007–2013 hyväksyttiin Euroopan komissiossa syyskuussa 2007.
Rakennerahastostrategiaa toteutetaan toimenpideohjelmien avulla.
Toimenpideohjelmat sisältävät rakennerahastostrategian painopisteiden mukaiset toimet painottuen niihin toimenpiteisiin, jotka tukevat parhaiten kansallisia ja alueellisia kehityspiirteitä.
Suomen rakennerahastostrategian tavoite on vahvistaa kansallista ja alueellista kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Rakennerahasto-ohjelmilla tuetaan toimenpiteitä, joilla voidaan vastata kiristyvään kansalliseen ja kansainväliseen kilpailuun, ennakoida ja reagoida joustavasti maailmantalouden muutoksiin, luoda houkuttelevia yritys-, osaamis-, työ- ja asuinympäristöjä sekä edistää alueiden välisten kehittyneisyyserojen tasoittamista. Strategiassa huomioidaan alueelliset erityispiirteet. Toimenpiteitä suunnataan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen, harvaan asutuille alueille sekä Etelä- ja Länsi-Suomen haasteellisille alueille. Rajat ylittävässä yhteistyössä Suomen prioriteetteja ovat yhteistyön unionin ulkorajoilla (Suomi/Venäjä) ja pohjoisilla alueilla sekä Itämeri-yhteistyö.













