På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet 2009

16.12.2009 13.18

EU:n rakennerahastojen varoilla yli 22 000 työpaikkaa ja 3 200 uutta yritystä

EU:n rakennerahastojen arvioidaan vaikuttaneen yli 22 000 työpaikan ja runsaan 3 200 uuden yrityksen syntymiseen vuonna 2007 alkaneella ohjelmakaudella. Koko ohjelmakauden 2007–2013 työpaikkatavoitteesta on jo toteutunut lähes 44 prosenttia ja uusien yritysten tavoitteesta 24 prosenttia.

 

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankkeissa on aloittanut yli 61 000 suomalaista. Se on lähes 14 prosenttia ohjelmakauden tavoitteesta. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittamia hankkeita on käynnistynyt yli

5 000.

 

EAKR-varoja käytetään taloutta elvyttäviin yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin, tutkimukseen ja teknologiaan, koulutuksen alueellisiin hankkeisiin ja työllistäviin infrastruktuurihankkeisiin. ESR-rahoja kohdennetaan työttömyyden kasvun vuoksi erityisesti nuorten ja akateemisten alojen työttömien työvoimakoulutukseen, tukityöllistämiseen ja yrittäjien starttirahaan.

 

Ohjelmakauden toteutuksen viivästymistä on saatu kurottua kiinni. Hankkeita on nyt runsaasti käynnissä ja maksatuksia hankkeille on tehty kiihtyvällä tahdilla, vaikka ohjelmien täysimääräiseen käynnistykseen päästiin pääosin vasta vuoden 2008 aikana.

 

Ohjelmakauden 2007–2013 EAKR-rahoituksesta on sidottu noin 35 prosenttia ja ESR-rahoituksesta noin 37 prosenttia ohjelmakauden kolmena ensimmäisenä vuonna. EAKR-rahoituksesta on maksettu hankkeille noin 12 prosenttia ja ESR-rahoituksesta lähes 9 prosenttia.


 

Rakennerahastovarat auttavat taloutta uuteen kasvuun

 

Rakennerahasto-ohjelmilla on vastattu talouden ja työllisyyden heikentymiseen monella tavalla. Vuoden 2013 valtuuksista 20 prosenttia aikaistettiin jo vuodelle 2009 ja vastaavasti vuoden 2012 valtuuksista 20 prosenttia otetaan käyttöön vuoden 2010 aikana. Kuntarahoituksessa ilmenneiden ongelmien vuoksi on kuntarahoituksen määrää hankkeissa väliaikaisesti alennettu 25 prosentista 15 prosenttiin vuosina 2009 ja 2010. EU:n ja valtion varojen käytön aientaminen korvaa myös kuntien rahoituksen ennakoitua vähentymistä. Rakennerahastovaroja on käytetty myös äkillisten rakennemuutosten seurausten lieventämiseen.

 

Yhteensä EU:n rakennerahasto-ohjelmien hankkeisiin on vuonna 2010 käytettävissä 570 miljoonaa euroa. Se sisältää EU:n osuuden sekä valtion ja kuntien rahoituksen.

 

Rakennerahasto-ohjelmien seurantakomiteat ovat pitäneet syyskokouksensa marras-joulukuussa Helsingissä. Ohjelmien perusstrategioiden todettiin toimivan myös vallitsevassa taloustilanteessa, mutta myös muutoksiin tulee varautua, mikäli talous edelleen heikentyy. Yritysten aktiivisuus kehittää toimintaansa ja suunnata laman jälkeiseen aikaan on kohtuullisesti säilynyt.

 

Kokouksissa käsiteltiin muun muassa yrityksille suunnattavien EAKR-varoilla osittain rahoitettavien pääomasijoitusrahastojen käynnistämistä. Aiheina olivat myös Itämeri-strategian huomioiminen ohjelmissa ja aluehallinnon uudistuksen vaikutukset ohjelmatyöhön. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden parantamisen painoarvoa ohjelmatyössä pyritään lisäämään. Seurantakomiteoiden seuraavat kokoukset pidetään touko-kesäkuussa 2010.   

 

www.rakennerahastot.fi

 

Lisätiedot:

 

EAKR-ohjelmien seurantakomiteoiden puheenjohtaja, aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti, TEM, puh. 050 396 1072

ESR-ohjelman seurantakomitean puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Heikki Aurasmaa, TEM, puh. 050 322 8210


 

 

 

 

 

 


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 16.3.2010
Tulosta sivu