På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet 2009

16.10.2009 15.20

Ministeri Pekkarinen: Innovaatiotuki telakoille täysimääräisenä

– Työryhmän raportti kertoo karusti kansainvälisen taantuman uhat kotimaiselle telakkateollisuudelle. Mikäli uusia laivatilauksia ei saada nopeasti maailmalta, uhkaa alaa jo vuoden 2010 lopussa 14 000 työpaikan menetys pitkin Suomen rannikkoa, totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vastaanottaessaan telakkateollisuuden näkymiä tutkivan työryhmän väliraportin.

 

– Nämä työpaikat ja alan tulevaisuuden Suomessa voivat pelastaa vain ja ainoastaan uudet tilaukset. Tilausten saamisessa alan kilpailukyky ja osaaminen ovat entistä ratkaisevammassa asemassa. Yhä useampi telakka kilpailee yhä harvemmista tilauksista, ministeri painotti.

 

– Erittäin positiivista pitkällä näkymällä on se, että ala itse uskoo Suomessa rakennettavien erikoislaivojen kysynnän palautuvan entiselleen kansainvälisen talouden taas käännyttyä kasvuun.

 

– Taantuman kouriin jäävien lähivuosien kannalta on äärimmäisen tärkeää taata otolliset olosuhteet tilausten saamiseksi Suomeen. Tämän vuoksi yhdyn työryhmän esitykseen, että nykyisen vaikean suhdannetilanteen vallitessa telakoille maksettava innovaatiotuki myönnettäisiin täysimääräisenä, ministeri perusteli. – Tämä merkitsee 20 prosentin tukitasoa tuen piiriin hyväksyttävistä kustannuksista.

 

Valtion ensi vuoden budjettiin tämä tarkoittaisi ainakin 10 miljoonan lisävaltuutta. – Pidän selvänä, että valtuutta tulee tästä nostaa mikäli suomalaiset telakat saavat tukiehdot täyttäviä tilauksia tätä enemmän. Katon tuelle tässä tapauksessa asettaa EU, joka sallii enimmillään 20 miljoonan vuosittaisen valtuuden, ministeri laski.

 

– Eräissä muissa maissa käytössä olevaa tax lease -järjestelmää työryhmä arvioi vasta loppuraportissaan ennen vuoden vaihdetta. Selvää kuitenkin on, että tasapuolinen pelikenttä myös tältä osin on Suomen ja koko Euroopan edun mukaista, ministeri tähdensi. – Suomen intressissä on yhdessä telakkateollisuuden kanssa edistää vain läpinäkyvien ja EU:n hyväksymien tukimuotojen käyttämistä. Kilpailua vääristäviä tukia Suomi vastustaa jyrkästi.


Telakkatyöryhmän valimietintö 161009 (pdf) (172.8 KB)

 


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 19.5.2013
Tulosta sivu