På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet 2009

25.6.2009 10.42

TEM:n analyysi: taantuma koettelee kaikkia maakuntia

Talouden laskusuhdanteen myötä työttömyys on noussut viimeisten kuukausien aikana kaikissa maakunnissa ja kaikissa seutukunnissa. Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu on ollut suurinta useissa suhteellisen matalan työttömyysasteen maakunnissa kuten Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Pohjanmaa. Hitaampaa kasvu on ollut korkean työttömyyden alueilla kuten Kainuu, Lappi ja Etelä-Savo. Tiedot ilmenevät 25.6.2009 julkaistussa työ- ja elinkeinoministeriön analyysissä Maakuntien suhdannekehitys 2007–2009.

Työttömyys kasvaa nopeimmin Länsi-Suomessa

Työttömyyden kasvu on ollut nopeinta monissa Länsi-Suomen seutukunnissa, varsinkin Sydösterbottenissa, Seinäjoella, Järviseudulla ja Raaseporissa. Vähiten työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi Oulunkaaren ja Pielisen-Karjalan seutukunnissa. Erot johtuvat osaltaan maakuntien yritysrakenteesta ja erityisesti vientiyritysten merkityksestä alueen elinkeinotoiminalle.

Työllisten eli työssä olevien määrä on vähentynyt suhteellisesti eniten Itä-Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla. Työllisyysasteen arvioidaan laskevan ensi vuonna viiden vuoden takaiselle tasolle, jolloin se olisi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa alle 60 prosenttia. Ainoastaan Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa työllisyysaste pysyisi yli 70 prosentin, joka oli koko maan taso viime vuonna.

Yritystoiminnan liikevaihdon pitkäaikainen kasvu kääntyi viime vuoden lopussa laskuun useimmissa maakunnissa. Vuoden 2009 alussa liikevaihdon pudotus on voimistunut kaikissa maakunnissa ja päätoimialoilla.

Maahanmuutto ja alueiden välinen muuttoliike hidastuu

Suomen väkiluvun kasvunopeus on ollut viime vuosina Euroopan kärkitasoa. Luonnollisen kasvun ohella merkittävä tekijä on ollut lisääntyvä maahanmuutto. Viime vuonna muuttovoitto oli lähes 15 000 henkeä.

Väestönkasvu on määrällisesti suurinta Uudellamaalla, jossa luonnollinen kasvu, maassamuutto ja maahanmuutto kasvattivat väkilukua vuonna 2008 yli 19 000 henkilöä. Pirkanmaalla, Itä-Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä väestö kasvaa pääasiassa maassamuuton ja Pohjois-Pohjanmaalla korkean syntyvyyden ansiosta.

Vuonna 2009 väestönkasvu on alkuvuoden ennakkotietojen mukaan hidastumassa supistuvan maahanmuuton ja maassamuuton seurauksena. Maahanmuuton nettovoiton odotetaan laskevan parilla tuhannella henkilöllä, mikä johtuu osaltaan työvoiman kysynnän heikkenemisestä keskeisillä maahanmuuttoalueilla.

Alueiden rakennemuutos voimistuu

Alueiden työvoimaresurssit ja muut kehittämisedellytykset heikkenevät, kun taantuma jatkuu ja suuret ikäluokat eläköityvät. Jo nyt useilla alueilla työikäisen väestön määrä on kääntynyt laskuun ikääntymisen ja muuttotappioiden vuoksi. Tämä kehityssuunta voimistuu 2010-luvulla.

Tällä hetkellä työikäisten määrä kasvaa noin 25 seutukunnassa ja väestöennusteen mukaan vuonna 2020 enää 15 seutukunnassa. Alueiden kyky ottaa vastaan talouden taantuman ja voimistuvan rakennemuutoksen haasteet vaihtelee voimakkaasti. Heikoimmilla ovat väestö- ja työvoimaresursseiltaan vähäiset sekä elinkeinorakenteeltaan yksipuoliset alueet.

Ilkka Mellan laatima Maakuntien suhdannekehitys 2007–2009 julkaistaan työ- ja elinkeinoministeriön sähköisessä TEM analyyseja -sarjassa (15/2009).

Maakuntien suhdannekehitys 2007–2009

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Ilkka Mella, TEM. p. 040 569 53 29, etunimi.sukunimi@tem.fi

Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 19.6.2013
Tulosta sivu