På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet 2009

28.5.2009 8.00

Ohjelmistoala ui taantumaa vastavirtaan – joka neljäs yritys rekrytoimassa

Ohjelmistoala on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa elinkeinokentässä 2000-luvulla. Osana laajempaa liike-elämän palveluiden kokonaisuutta ohjelmistoala on kasvanut nopeasti. Kasvua selittää se, että ohjelmistoliiketoiminta on tullut syvällisemmin osaksi muita toimialoja ja että ohjelmistoliiketoiminnalla on vanha suhde sen asiakastoimialoihin.

 

Vuoden 2007 lopussa ohjelmistoalalla työskenteli yli 43 000 henkilöä yhteensä noin 5 400 toimipaikassa. Alan liikevaihto oli yhteensä 6,2 miljardia euroa. Liikevaihtoa alan yrityksissä oli keskimäärin 1 156 000 euroa toimipaikkaa kohden. Henkilöstön määrään suhteutettuna liikevaihto on runsaat 143 000 euroa työntekijää kohden. Alalle on tyypillistä voimakas keskittyminen kasvukeskuksiin.

 

Toimialan yritysten kehityksessä on nyt havaittavissa silmiinpistäviä muutoksia. Suurten toimipaikkojen painoarvo on alalla noussut niin työllistäjän kuin liikevaihdon kertymisen näkökulmasta. Vuonna 2003 lähes 44 prosenttia liikevaihdosta syntyi 50–249 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Vuoteen 2007 mennessä tämän kokoisten yritysten osuus liikevaihdosta oli pudonnut 20 prosenttia. Vaikka suurten toimipaikkojen merkitys on kasvanut, samalla alle 10 henkeä työllistävien yritysten määrä on noussut suhteellisesti ja absoluuttisesti.

 

Alan vetovoima on varsinkin nuorten keskuudessa voimakas. Asiasta kertovat mm. TEM:n pk-yrityksille suunnatun kyselyn tulokset. Tietojenkäsittelyalan yrityksistä joka neljäs ilmoitti aikovansa rekrytoida tulevana vuonna. Vain yksi sadasta näki tulevan vuoden aikana tarvetta irtisanoa henkilöstöä. Alan näkemykset uuden henkilökunnan rekrytoinnista poikkeavat suuresti muusta pk-sektorista. Esimerkiksi pk-teollisuussa joka kymmenes yritys aikoo irtisanoa seuraavan vuoden aikana. Näyttäisi siltä, että taloudellinen taantuma ei vaikuta yhtä rajusti tietojenkäsittelyalaan kuin moniin muihin aloihin.

 

TEM:n kyselyn mukaan ohjelmistoalan yritykset näkevät muutenkin tulevaisuutensa positiivisemmin kuin yrityskenttä yleensä. Toimialan yritykset investoivat ja käyttävät rahaa tuotekehitykseen muita yrityksiä enemmän. Samalla usko toimialaan ja yritysten selviytymiseen nykyisestä taloudellisesta taantumasta on selvästi muita yrityksiä korkeampi. Positiiviset näkemykset ovat monella tapaa perusteltuja, sillä taloudellisesti vaikeina aikoina yritysten kannattaa panostaa oman toimintansa tehostamiseen. Yksi keskeinen tapa tehostaa yrityksen toimintaa on lisätä tietotekniikan käyttöä yrityksen tuotantoprosesseissa. Tietotekniikan lisääminen tuo aina lisää työtä ohjelmistoalalle.

 

TEM ja TE-keskukset julkistavat yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön, Tekesin, Finpron ja MEK:n kanssa vuosittain toimi­alaraportteja yritysten suhdannetilanteesta ja toimialojen kehittämismahdollisuuksista. Raportit ovat maksutta saatavilla osoitteessa: www.toimialaraportit.fi


Ohjelmistoalan raportti

 

Lisätiedot

toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila, Varsinais-Suomen TE-keskus, puh. 040 750 2442 tai  etunimi.sukunimi(a)te-keskus.fi

ylitarkastaja Esa Tikkanen, TEM, puh. 050 040 5459 tai etunimi.sukunimi@tem.fi

tiedottaja Johanna Leinonen, tiedottaja puh. 050 3593 813 tai etunimi.sukunimi@tem.fi


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 2.9.2010
Tulosta sivu