På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet 2009

27.3.2009 12.05

Pekkarinen ja laaja valtuuskunta Suomi-päiville Jekaterinburgiin

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen vierailee Venäjällä, Jekaterinburgissa 1.–2.4.2009. Hän osallistuu Sverdlovskin läänin pääkaupungissa järjestettäville Suomi-päiville. Ministeri tapaa matkan aikana läänin maaherra Eduard Rosselin ja Jekaterinburgin kaupunginjohtaja Arkadi Tshernetskijin sekä muita paikallisia hallinnon ja elinkeinoelämän vaikuttajia.

 

Suomi-päivien tavoitteena on lisätä yritysten, organisaatioiden ja viranomaisten suhteita Suomen ja Sverdlovskin läänin sekä koko Uralin alueen välillä. Suomi esittäytyy päivillä eurooppalaisena korkean teknologian innovatiivisena osaamiskeskuksena ja kulttuurimaana. 

 

Ministeri Pekkarinen johtaa yhdessä Suomen Venäjän suurlähettiläs Matti Anttosen kanssa Suomi-päiville osallistuvaa noin 150-henkistä suomalaisvaltuuskuntaa. Yritysten ja eri organisaatioiden lisäksi matkalle osallistuu myös eduskunnan talousvaliokunnan 10-henkinen delegaatio kansanedustaja Jouko Skinnarin johdolla.

 

Pekkarinen avaa Suomi-päivät 1.4. ja pitää esityksen Atrium Palace -hotellissa järjestettävässä Suomi-Venäjä-yhteistyöfoorumissa. Suomalainen yritys- ja elinkeinoelämä esittäytyy yhteistyöfoorumin lisäksi päivien aikana pidettävissä yritysesittely- ja kontaktitapahtumissa, joihin osallistuu noin 60 suomalaista yritystä ja organisaatiota.

 

Esillä ovat mm.  teollisuus, rakentaminen, ympäristöliiketoiminta ja energiatehokkuus, koulutus- ja liike-elämän palvelut, maatalous ja metsäsektori, puurakentaminen, liikenne ja logistiikka, matkailu sekä nanoteknologia. Päivien pääjärjestäjä on Suomi-Venäjä-seura yhteistyössä Suomalais-venäläisen kauppakamarin Jekaterinburgin toimiston kanssa. Kulttuuritervehdyksen Suomesta tilaisuuksiin tuo kulttuuriryhmä JepoKryddona.

 

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen ja maaherra Eduard Rosselin yhteinen tiedotustilaisuus järjestetään 1.4.2009 klo 15.15–15.45 Suomi-päivien yhteydessä hotelli Atrium Palacessa (Ulitza Kuibysheva 44, Jekaterinburg).

 

Suomi-päivien yhteydessä pidetään myös 2.4. Suomen ja Sverdlovskin läänin välisen yhteistyöryhmän kokous. Ryhmän puheenjohtajina ovat kaupallinen neuvos Eero Jäntti työ- ja elinkeinoministe¬riöstä ja varaministeri Boris Shipitsin Sverdlovskin läänin kansainvälisten ja ulkoisten suhteiden ministeriöstä.

 

Suomella ja Sverdlovskin läänillä on ollut yhteistyötä 10 vuoden ajan. Suomalaisten yritysten kiinnostus aluetta kohtaan on koko ajan ollut kasvussa. Läänin toimijat ovat vierailleet useasti Suomessa tutustumassa elinkeinoelämään ja hallintoon. Suomalais-venäläinen kauppakamari avasi toimiston Jekaterinburgissa keväällä 2008 ja Finnairin suora lentoyhteys Helsinki-Jekaterinburg toteutui syyskuussa 2008.

 

Yhteistyössä ajankohtaisia aloja ovat kuljetus- ja logistiikkasektori, innovaatioyhteistyö, suunnittelu ja rakentaminen, metsäsektorin yhteistyö, koneenrakennus, maatalous- ja elintarvikesektori, ympäristöliiketoiminta ja energiateknologia, liike-elämän palvelut sekä koulutus- ja matkailuala. Mahdollisuuksia tarjoavat myös usean eri toimialan yhteishankkeet, kuten esimerkiksi puutalorakentaminen, jossa voidaan yhdistää molemmille tärkeän metsäsektorin sekä Suomen energiansäästö- ja ympäristöteknologian osaaminen.
              
Suomi-päivät Venäjällä 2009 -tapahtuman järjestelytoimikuntaa johtaa Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie. Toimikunnassa ovat Suomen puolelta edustettuina ministeriöistä TEM, UM, LVM, OPM ja MMM sekä Finpro, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos, Elinkeinoelämän keskusliitto, Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus, Rakennusteollisuus RT, Suomalais-venäläinen kauppakamari ja Suomi-Venäjä-Seura.

 

Sverdlovskin lääni kuuluu Uralin federatiiviseen suurhallintoalueeseen. Se on luonnonvaroiltaan Venäjän rikkaimpia alueita. Alueen pinta-alasta noin 2/3 on metsän peitossa. Metsävarojen lisäksi alueella on monia mineraaleja, malmeja ja hyötykaivannaisia. Läänin pääkaupunki Jekaterinburg on asukasluvultaan (noin 1,3 miljoonaa) Venäjän neljänneksi suurin kaupunki. Se on Venäjän tärkeimmän öljy- ja kaasuteollisuuden tuotantoalueen hallinnollinen pääkaupunki ja koko Uralin alueen taloudellinen ja logistinen keskus.

 

Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti tammikuussa 2009 tutkimuksen ”Uralin klusterit”, joka on monipuolinen tietopaketti ja käsikirja suomalaisille yrityksille Uralin seudun alueista ja niiden talousklustereista. Uralin Klusterit -selvitys (työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 41/2008) on verkossa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut ja Etlan verkkosivulla www.etla.fi/julkaisuhaku.php

 

Venäjä Suomen suurimmaksi vienti- ja tuontikumppaniksi vuonna 2008

 

Suomen vienti Venäjälle kasvoi vuonna 2008 vielä 13 prosenttia 7,6 miljardiin euroon. Venäjä nousi Suomen suurimmaksi vientimarkkinaksi vajaan 12 %:n osuudella. Viennistä liki viidennes koostui henkilöautoista, joita ei ole valmistettu Suomessa. Venäjän tuonnin arvo oli 10,1 miljardia euroa, mikä oli 21 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Venäjän oli selvästi suurin tuontimaa yli 16 % osuudella.

 

Venäjän heikentynyt talouskehitys on heijastunut vientiin. Suomen tullin tilastojen mukaan marras-joulukuussa 2008 viennin arvo pieneni yli 10 % vuotta aiemmasta erityisesti kone- ja laiteviennin vähentymisen takia. Samoin tuonnin arvo supistui huomattavasti marras-joulukuussa 2008 lähinnä raaka-aineiden hinnan laskun takia.

 

Venäjän vientiä on harjoittanut noin 3 700 suomalaisyritystä, joista 80 % on pk-yrityksiä. Talouskriisistä huolimatta suomalaiset yritykset suhtautuvat Venäjän markkinoihin pitkän aikavälin sijoituksena. Toiminnot pyritään ylläpitämään tai jopa laajentamaan talouskriisistä huolimatta.

 

Lisätiedot:
kaupallinen neuvos Eero Jäntti, TEM, puh. 010 606 3658 (Suomen ja Sverdlovskin yhteistyö)
ylitarkastaja Mari Hakkarainen, TEM, puh. 010 606 2144 (Suomen ja Sverdlovskin yhteistyö)
projektipäällikkö Markku Kärkkäinen, Suomi-Venäjä-Seura, puh. (09) 693 8610 ja 050 62676 (Suomi-päivät 2009 -tapahtuma)


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 22.5.2013
Tulosta sivu