Vuosi 2008
Kaivoslakityöryhmän ehdotus lausunnoille – myös kansalaiskeskustelu osoitteessa www.otakantaa.fi alkaa
Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt kaivoslakityöryhmän ehdotuksen uudeksi kaivoslaiksi laajalle lausuntokierrokselle. Lausuntoaika päättyy 27.11.2008.
Kaivoslakityöryhmä luovutti 8.10. ehdotuksensa elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle. Sen mukaan vuonna 1965 säädettyä lakia uudistetaan niin, että siinä otetaan yhtäältä huomioon ympäristönäkökohtien, kansalaisten perusoikeuksien ja elinolojen turvaaminen, kuntien vaikuttamismahdollisuudet sekä maanomistajien oikeudet. Tavoitteena on kaivostoiminnan ja malminetsinnän edellytysten turvaaminen yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Annetut lausunnot julkaistaan työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelussa.
Lausuntopyyntö ja hallituksen esitysluonnos ovat luettavissa TEM:n verkkopalvelussa osoitteessa: www.tem.fi/kaivoslakiuudistus
Myös erillisiä mielipiteitä esitysluonnoksesta voi antaa www.tem.fi/kaivoslakiuudistus -sivustolla. Mielipiteistä laaditaan yhteenveto, joka julkaistaan sivustolla.
Otakantaa kysyy vaikuttamismahdollisuuksista, korvauksista ja valtausluvista
Myös valtionhallinnon Otakantaa -keskustelufoorumilla on tänään 15.10. avattu lakiuudistukseen liittyvä keskustelu, jossa kansalaiset voivat esittää mielipiteitään ja keskustella uudistuksesta.
Foorumi osoitteessa www.otakantaa.fi. tarjoaa kommentointimahdollisuuksia niille, joita ei tavoiteta lausuntopyynnöillä. Kommentteja hyödynnetään lain uudistuksen jatkovalmistelussa.
Aiheeseen johdattelemassa sivulla on kolme kysymystä, jotka koskevat kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämistä, maanomistajalle maksettavien valtauskorvauksien suuruutta ja valtausluvan enimmäispituutta.
Hallituksen esitys kaivoslaiksi eduskuntaan ensi vuonna
Hallituksen esitys uudeksi kaivoslaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle vuonna 2009. Tavoitteena on, että eduskunta hyväksyisi kaivoslain ja siihen liittyvät lakimuutokset syksyllä 2010, jolloin säädökset voisivat tulla voimaan viimeistään 1.1.2011.
Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Anja Liukko, TEM, puh. 010 606 2078
teollisuusneuvos Alpo Kuparinen, TEM, puh. 010 606 3612












