På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Vuosi 2008

11.4.2008 15.10

Puolet Tukesin toiminnoista sijoitetaan Tampereelle

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on tänään 11.4. päättänyt, että puolet Turvatekniikan keskuksen (Tukes) toiminnoista sijoitetaan Tampereelle. Muutos toteutetaan vaiheittain vuosien 2008–2010 aikana. Tampereelle siirtyy noin 60 henkilöä.

 

– Uskon, että Tampereelta tai sen välittömästä läheisyydestä löytyy virastolle sopivat tilat, arvioi ministeri Pekkarinen.

 

Muutos tehdään Tukesin laatiman selvityksen mukaan siten, että tuote- ja laitteistovalvonnasta sähkötuote- ja sähkölaitteistovalvonta sekä laitosvalvonnasta prosessiturvallisuusvalvonta siirtyvät Tampereelle.

 

– Juuri näiden tehtävien sijaintipaikaksi Tampereen sijainti on Helsinkiä parempi, arvioi ministeri Pekkarinen. Keskuksen johdosta, hallinnosta sekä tuki- ja kehitystoiminnoista Tampereelle siirtyy noin kolmasosa.

 

Tukesin toimialan teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden korkea taso turvataan ja ylläpidetään myös muutostilanteessa. Tämä edellyttää usean teknisen alan erityisasiantuntemuksen ylläpitämistä myös tässä tilanteessa.

 

Toimintojen siirtäminen perustuu nykyiseen hallitusohjelmaan, jonka mukaan alueellistamista jatketaan edellisellä hallituskaudella päätetyn kehitysuran mukaisesti ja toimintoja kohdistetaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin. Alueellistamisen koordinaatioryhmä puolsi sijoitusesitystä 11. maaliskuuta.

 

Tukes toimii teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvontaviranomaisena useilla toimialoilla. Sen päätehtävänä on markkinoilla olevien tuotteiden sekä laitteistojen, laitosten ja teknisten palvelujen valvonta. TEM:n alaisten toimintojen lisäksi Tukesilla on tehtäviä myös sisäasiainministeriön, ympäristöministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonaloilta. Tukesin henkilöstömäärä on 120.

 

Lisätiedot:

elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, puh. 010 606 3500

osastopäällikkö Petri Peltonen, puh. 010 606 3662

ylijohtaja Seppo Ahvenainen, Tukes, puh. 010 605 2555


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 27.7.2009
Tulosta sivu