På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Yhteystiedot | Palaute
Pienennä Suurenna
Koko

Uutisarkisto

22.8.2011

KOKO arvioidaan syksyn 2011 aikana

KOKO on nyt vajaan kahden vuoden toteutuksen jälkeen parhaimmillaan. Työ- ja elinkeinoministeriö teettää syksyn 2011 aikana väliarvioinnin KOKO:sta. Väliarviointi antaa eväitä tuloksekkaammalle verkostotyölle ohjelmakauden loppuun 2013.

Tavoitteena on arvioida 52 KOKO-alueen kyvykkyyttä tehdä töitä verkostoissa sekä seitsemän kansallisen teemaverkoston toimintaa ja sitä miten kansalliset toimijat ovat teemaverkostoja hyödyntäneet. Arviointikysymyksenä on myös, miten KOKO on tukenut kehityskäytävien ja –vyöhykkeiden muodostumista. Väliarviointitiedolla kehitetään verkostojen toimintaa, tuetaan alueiden välisten vyöhykkeiden vahvistumista sekä parannetaan kansallisten toimijoiden kykyä hyödyntää KOKO:n verkostoja.

 

Arvioinnissa käytetään monipuolisesti erilaisia aineistoja ja menetelmiä. Syksyn 2011 aikana tehdään sähköpostikyselyjä sekä haastatteluja KOKO-ohjelman eri toimijoille. KOKO-toimijoiden ja sidosryhmien näkemyksillä on tärkeä rooli arviointityön johtopäätöksiä ja suosituksia tehtäessä. Tämän vuoksi toivomme myönteistä suhtautumista arvioitsijoiden mahdolliseen yhteydenottoon.

 

Ensimmäisiä arviointihuomioita esitetään KOKO-koordinaattoritapaamisessa 22.9., keskeiset kansalliset johtopäätökset valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Arviointi valmistuu kokonaisuudessaan marraskuun loppuun.

 

Arviointityön toteuttaa Tempo Economics Oy yhteistyössä Innolink Reseach Oy:n ja Arnkil Dialogues Ky:n kanssa.

 

Lisätietoja:

aluekehitysjohtaja Janne Antikainen, puh. 040 7641 829, etunimi.sukunimi@)tem.fi

Tutkimusjohtaja Mikko Valtakari, Tempo Economics Oy, puh. 040 5691 568, etunimi.sukunimi@tempoeconomics.fi  


Palaa otsikoihin