Tiedotteet 2011
TEM:n ennuste: Työttömyys pysyy nykyisellä tasolla vuonna 2012
Työttömyys ei enää jatka laskuaan, koska talousnäkymät ovat selvästi heikentyneet. Työttömyysaste on 7,7 prosenttia vuonna 2011, ja se jää samalle tasolle vuonna 2012. Pitkäaikaistyöttömyys pysyttelee todennäköisesti alle 60 000 tason. Näin arvioidaan 25. lokakuuta 2011 julkaistussa työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessa.
Vuonna 2012 talouskasvu jää heikoksi. Tämän takia työvoiman kysyntä kasvaa ensi vuonna vain hyvin vähän, noin 8 000:lla. Kysyntä lisääntyy pääasiassa palvelusektorilla, vaikka se hidastuu myös siellä. Eniten kasvaa osa-aikatyön tarve.
Potentiaalisia työntekijöitä on eniten nuorissa, ikääntyvissä ja eläkeiän jo saavuttaneissa. 25–50-vuotiaiden osuutta työssä käyvistä ei voi nostaa merkittävästi.
Työvoimaa on edelleen niukasti monella alalla. Työntekijöitä on vaikeinta saada sosiaali- ja terveysalalla. Myös myyntityössä, eräissä opetusalan ammateissa sekä taloushallinnossa on hankalaa löytää työntekijöitä.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen keväällä ja syksyllä. Ennusteen ovat laatineet Johanna Alatalo, Ilkka Nio ja Mika Tuomaala ministeriön tieto-osastolta.
Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Johanna Alatalo, TEM, puh. 010 604 8084
neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala, TEM, puh. 010 604 8450
Työmarkkinaennuste on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut.












