Tiedotteet 2011
TEM:n TAE painottaa kasvun ja yritystoiminnan vauhdittamista sekä nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden hoitoa
Suomi tulee saada vahvalle ja kestävälle kasvu-uralle. Tämä edellyttää
kilpailukykyistä yritystoimintaa, viennin kasvua ja hallitusohjelmassa
asetettujen työllisyystavoitteiden toteutumista. Nämä tavoitteet painottuvat työ-
ja elinkeinoministeriön talousarvioehdotuksessa.
Sen mukaan ministeriön hallinnonalan määrärahat vuoden 2012 talousarvioesityksessä olisivat 3 644 miljoonaa euroa.
Yritystoiminnan vauhdittamiseksi Finnvera Oyj:n riskinottokykyä lisätään ja sen rahoitusta kasvatetaan 8 miljoonalla eurolla valtiontalouden maaliskuiseen kehyspäätökseen verrattuna. Lisärahoituksella voidaan muun muassa nostaa yritysten tappiokorvausosuuksia sekä Finnveran rahoitusosuutta erityisesti aloittavien yritysten ja kasvuyritysten rahoittamisessa.
Nykyisessä taloustilanteessa on tärkeää turvata panostukset osaamispohjaan ja innovaatiotoimintaan, jotta luodaan edellytykset uudelle kasvulle ja uudistumiselle. Rahoituksen painopistettä siirretään pk-yrityksiin sekä kasvuhakuisiin, työllistäviin ja kansainvälistyviin yrityksiin. Hallitusohjelman mukaisesti VTT:n toimintamenoja lisätään 4,5 miljoonalla eurolla kasvupanostuksena tutkimusinfraan. Tekesin avustus- ja lainavaltuudet laskevat julkisen talouden kestävyysvajeen johdosta tehtävien säästötoimien seurauksena 50 miljoonalla eurolla vuoden 2011 talousarvion tasosta.
Innovaatiopolitiikan sekä yritysten kansainvälistymisen määrärahoiksi ehdotetaan 815,3 miljoonaa euroa, jossa on vähennystä vuoden 2011 talousarvioon nähden 12 miljoonaa.
Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikassa keskeistä on talouskasvun vauhdittaminen luomalla edellytyksiä yritystoiminnalle ja investoinneille sekä vastaaminen yritysten työvoima- ja osaamistarpeisiin. Toimenpiteitä suunnataan siten, että hallitusohjelmassa vaalikaudelle asetetut tavoitteet nostaa työllisyysaste 72 %:iin ja laskea työttömyysaste 5 %:n tasolle voidaan saavuttaa.
Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan määrärahoiksi ehdotetaan 1 459 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä vuoden 2011 talousarvioon lähes 102 miljoonaa euroa. Pääosin kasvu johtuu Suomen Vientiluotto Oy:n kautta myönnettävien jälleenrahoituslainojen maksatusten lisääntymisestä.
Nuorisotyöttömyyteen puututaan toteuttamalla nuorten yhteiskuntatakuu täysimääräisesti 2013 mennessä. Jokaiselle alle 25-vuotialle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Lisäksi nuorille suunnattua työvoimapoliittista koulutusta lisätään.
Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi käynnistetään kuntakokeilu, jossa viimeistään vuoden työttömyyden jälkeen työllisyyden hoidon päävastuu siirretään kunnalle tai yhteisvastuullisesti kunnille.
Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenoja lisätään 5 miljoonalla eurolla, jolla laajennetaan niiden sekä Kelan ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli koko maahan.
Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien määrärahoiksi ehdotetaan 523 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä 95 miljoonaa euroa maaliskuiseen kehyspäätökseen verrattuna. Lisärahasta 60 miljoonaa euroa kohdennetaan nuorten työllisyyttä edistäviin toimiin, 20 miljoonaa pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen ja 15 miljoonaa euroa työpankkikokeiluun ja muihin työllisyystoimiin.
Hallitusohjelman mukaisesti kotouttamistoimien johto kootaan työministerin vastuulle ja kotouttamiseen varatut määrärahat siirretään sisäasiainministeriöstä TEM:n pääluokkaan.
Yritysten toimintaympäristön, markkinoiden sääntelyn ja työelämän -politiikkalohkon määrärahoiksi ehdotetaan 22,2 miljoonaa euroa. Ministeriön keskeisten toimintalinjausten toteutuminen rakentuu lainsäädännön ja muun toimintaympäristön kilpailukykyisyyden perustalle. Laadukas sisämarkkinalainsäädäntö ja tehokas kansallinen toimeenpano ovat edellytykset sisämarkkinoiden toimivuudelle.
Uudistettava kilpailulaki mahdollistaa sen, että Kilpailuvirasto voi keskittyä aiempaa selkeämmin olennaisiin kilpailua rajoittaviin järjestelyihin. Virasto saa miljoona euroa lisärahaa harmaan talouden torjuntaan. Yritysten hallinnollisen taakan vähentämistä jatketaan, julkisten hankintojen neuvontayksikön toiminta vakinaistetaan ja valmistellaan uusi kuluttajapoliittinen ohjelma.
Rakennerahasto-ohjelmien rahoitusta suunnataan meneillään olevan suhdannetilanteen edellyttämällä tavalla nopeasti yrittäjyyttä, uutta liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja luoviin toimenpiteisiin sekä työllisyys- ja koulutustoimenpiteisiin. Alueiden kehittämisen ja rakennerahastopolitiikan määrärahoiksi ehdotetaan 605,9 miljoonaa euroa. EU:n rakennerahasto-ohjelmien myöntämisvaltuudeksi ehdotetaan 352,9 miljoonaa euroa.
Maakunnan kehittämisrahaa vähennetään 8,5 miljoonaa euroa osana pääluokkaan kohdistuvia säästötoimia. Hallitusohjelman mukaisesti maa- ja metsätalousministeriön maaseutupolitiikkajaosto ja maaseudun kehittämisen 3 miljoonan euron määräraha siirretään työ- ja elinkeinoministeriöön.
Energiapolitiikan määrärahoiksi ehdotetaan 222,6 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä vuoden 2011 talousarvioon nähden 85 miljoonaa euroa. Energiapolitiikan keskeisinä tavoitteina on varmistaa EU:n asettamien tavoitteiden toteutuminen päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian käytön lisäämisessä ja energiatehokkuuden parantamisessa. Muita keskeisiä tavoitteita on varmistaa Suomen energiatalouden pysyminen monipuolisena, energian toimitusvarmuuden säilyminen korkeana sekä energiamarkkinoiden toimivuus.
Vuonna 2011 käyttöönotetun uusiutuvan energian tuotantotuen määräraha on lähes 98 miljoonaa euroa, joka on 42,5 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2011 talousarviossa. Energiatuen myöntämisvaltuus on 110 miljoonaa euroa, joka on noin 40 miljoonaa vähemmän kuin vuoden 2011 talousarviossa. Vähennys johtuu viime talousarvioon tehdyn kertaluontoisen 30 miljoonan euron lisäyksen poistumisesta sekä 10 miljoonan euron säästötoimista momentin valtuuteen.
Työ- ja elinkeinoministeriö on talousarvioehdotuksessaan ottanut huomioon hallitusohjelman mukaiset julkisen talouden kestävyysvajeen vähentämiseen vaadittavat toimet. Elinkeinotukien määrärahoja vähennetään lähes 32 miljoonaa euroa ja myöntämisvaltuuksia 70 miljoonaa euroa, virastojen toimintamenoja 9,1 miljoonaa euroa, energiatuen myöntämisvaltuutta 10 miljoonaa euroa ja maksatusmäärärahoja miljoona euroa sekä kansainvälisten järjestöjen maksuosuuksia 0,4 miljoonaa euroa. Elinkeinotukiin kohdistuvia määrärahaleikkauksia kohdennetaan muun muassa Tekesin myöntämiin avustuksiin ja lainoihin, maakunnan kehittämisrahaan, yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden valmistelurahoitukseen, kyläkauppatukeen ja työllisyysperusteisiin investointeihin.
Heinäkuussa valtiovarainministeriöön toimitettu TEM:n hallinnonalan talousarvioehdotus vuodelle 2012 julkistettiin 22.8.2011, kun VM antoi palautteensa ministeriöiden talousarvioehdotuksista. Työ- ja elinkeinoministeriön ehdotus on verkossa osoitteessa: www.tem.fi/suunnitelmat
Ehdotukseen liittyvät julkiset asiakirjat ovat nähtävissä ministeriön kirjaamossa (Aleksanterinkatu 4).
Lisätiedot
elinkeinoministeri Jyri Häkämies, puh. 010 606 3500
työministeri Lauri Ihalainen, puh. 010 604 8000
kansliapäällikkö Erkki Virtanen, puh. 010 606 3502
talousjohtaja Eero Murto, puh. 010 606 3647
budjettineuvos Mika Niemelä, puh. 010 606 2135












