På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Hankintalakiesitys eduskunnalle viimeistään kesäkuussa 2016

Työ- ja elinkeinoministeriö on viimeistelemässä hankintadirektiivit voimaan saattavan hankintalain kokonaisuudistuksen hallituksen esitystä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään kesäkuussa 2016. Tavoitteena on että uusi hankintalainsäädäntö olisi voimassa mahdollisimman pian loppuvuodesta 2016.


Tiedote: Hankintalain kokonaisuudistus - siirtymävaiheen toimenpiteet ja järjestelyt (pdf) (330.5 KB)


Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

 

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on muun muassa yksinkertaistaa hankintamenettelyjä. Uudistuksessa kehitetään sitä, että esimerkiksi työllisyyteen, terveyteen ja sosiaalisiin näkökohtiin liittyvät tekijät otetaan paremmin hankinnoista huomioon.

 

Lisäksi tarkoituksena on parantaa pk-yritysten osallistumista tarjouskilpailuun, tarkastella kansallisia kynnysarvoja sekä luoda hankinnoille valvontamekanismi.  Hanketta valmistelee ohjausryhmä ja valmisteluryhmä. Ryhmien kokoonpanot ovat luettavissa oikealla olevasta asettamiskirjeestä.

 

Uudistuksen taustalla ovat huhtikuussa  2014 annetut EU:n julkisia hankintoja koskevat direktiivit. Direktiivit uudistavat lähes kokonaan nykyisen hankintoja koskevan EU-sääntelyn. Hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassa linjataan, että Suomen kokonaisuudistus valmistellaan direktiivien pohjalta. Kokonaisuudistus tukee myös hallitusohjelman kirjauksia.


Sivua viimeksi päivitetty: 3.3.2016
Tulosta sivu