Itämeri
Euroopan komissio hyväksyi 21.12.2007 Itämeren valtioiden välisen yhteistyöohjelman.
Ohjelman tavoitteena on vahvistaa kehitystä kohti kestävää, kilpailukykyistä ja alueellisesti integroitua Itämeren aluetta. Sen temaattisia painopisteitä ovat innovaatiotoiminta, alueen ulkoinen ja sisäinen saavutettavuus, Itämeri yhteisenä resurssina sekä kaupunkien ja alueiden kilpailukyky. Ohjelma on jatkoa kaudella 2000 - 2006 toteutetulle Itämeren Interreg III B -ohjelmalle.
Ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Norja ja Valko-Venäjä kokonaisuudessaan sekä alueita Saksasta ja Venäjältä.
Itämeren valtioiden välisen ohjelman EAKR-rahoitus ohjelmakaudella on yhteensä 208,0 miljoonaa euroa, sitä vastaava Norjan rahoitus 6 miljoonaa euroa ja Venäjälle ja Valko-Venäjälle osoitettu ENPI-rahoitus 22,6 miljoonaa euroa. EAKR-rahoitusta täydentävä kansallinen vastinrahoitus hankkeille on 15-25 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Suomen valtion ja kuntasektorin vastinrahoitus ohjelmalle on vuosina 2007 - 2013 yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa.
Ohjelman toinen hakukierros on avattu tammikuussa 2009 ja se suljetaan maaliskuun lopussa 2009. Tietoa ohjelmasta saa ohjelman kotisivuilta.
TEM vastinrahoitussitoumus BSR (pdf) (63.6 KB)
Maksatushakemus Interreg IVB Itämeri (xls) (29 KB)












