På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

Tiedotteet 2012

13.3.2012 13.54

TEM asettaa työryhmän selvittämään ydinjätehuollon yhteistyötä

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies tapasi 13.3.2012 ydinvoimayhtiöiden edustajat Helsingissä. Kokouksessa käytiin läpi hallituksen näkemykset siitä, kuinka yhtiöiden tulisi edetä käytetyn ydinjätteen loppusijoituksen suunnittelussa ja eri toteutusvaihtoehtojen vertailussa.

 

Fennovoima Oy:n tulee vuoteen 2016 mennessä esittää työ- ja elinkeinoministeriölle joko ympäristövaikutusten arviointiohjelma omasta käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksesta tai sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa.

 

− Ydinenergialain mukaan ydinenergian käytön ylin johto ja valvonta kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle. Lakiin on myös kirjattu, että ministeriö voi määrätä jätehuoltovelvolliset hoitamaan jätehuoltotoimenpiteitä yhteisesti, jos siten voidaan lisätä turvallisuutta, pienentää merkittävästi kustannuksia tai jos muut painavat syyt sitä vaativat. Näitä voivat olla ympäristö­vaikutusten pienentäminen tai yhteiskunnan kokonaisetu, kertasi elinkeinoministeri Jyri Häkämies toiminnan lähtökohtia.

 

− Nyt on otettu ensimmäinen konkreettinen askel ydinjätteen loppusijoituksen yhteistyössä.

 

Loppusijoitusvaihtoehtojen vertailussa tutkitaan: 1) Voidaanko turvallisuutta lisätä yhteisillä jätehuoltotoimenpiteillä ja onko nyt suunnitteilla olevien tilojen laajentaminen yhtä turvallinen vaihtoehto kuin kahden erillisen loppusijoitustilan perustaminen? 2) Voidaanko kustannuksia merkittävästi pienentää ja onko suunnitteilla olevien tilojen laajentaminen taloudellisesti edullisempi ratkaisu kuin kahden tilan perustaminen? 3) Voidaanko ympäristövaikutuksia vähentää suunnitteilla olevia tiloja laajentamalla vai kaksi loppusijoitustilaa rakentamalla?

 

Loppusijoitusvaihtoehtojen vertailua varten tarvitaan tietoa kahden erillisen tilan rakentamisesta ja suunnitteilla olevien tilojen nykytilasta ja laajentamisesta.

 

Asian jatkokäsittelyä varten TEM asettaa työryhmän, joka ohjaa ydinvoimayhtiöiden yhteistä selvitystä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen vaihtoehdoista. Työryhmän puheen­johtajana on teollisuusneuvos Herkko Plit työ- ja elinkeinoministeriöstä. Teollisuuden Voima Oyj, Fortum Power and Heat Oy, Fennovoima Oy ja Posiva Oy asettavat kukin työryhmään kaksi edustajaa. Sen sihteerinä toimii neuvotteleva virkamies Jaana Avolahti TEMistä.

 

Työryhmän tehtävänä on kerätä olemassa oleva aineisto eri vaihtoehtojen vertailua varten, toteuttaa tarvittaessa loppusijoitusvaihtoehtojen alustava vertailu ja antaa suosituksia työn jatkamiseksi.

 

Työryhmän työ käynnistyy välittömästi. Se raportoi ministeriölle työnsä tuloksista vuoden 2012 loppuun mennessä.

 

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Kai Mykkänen, puh. 040 592 1499

teollisuusneuvos Herkko Plit, TEM, puh. 010 606 3636 ja 050 462 0788


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 28.1.2013
Tulosta sivu